Säästäminen

Säästämiseen on yhtä monta keinoa kuin on säästäjääkin. Hankintojen tai elämysten toteuttamiseen on tarjolla monia eri rahoitusvaihtoehtoja, kuten erilaisia lainoja. Etukäteen säästäminen on kuitenkin lainaa huomattavasti riskittömämpi vaihtoehto. Se vaatii vain aikaa ja kärsivällisyyttä. Marttojen vinkeillä opit säästämään rahaa tulevaisuuttasi ja unelmiasi varten. Tee ensin lyhyt testi, jolla selvität oman tapasi edetä säästösuunnitelmista kohti tavoitteita.

Seuraa omaa talouttasi

Kun tiedät tulosi ja menosi, tiedät myös mistä ja miten paljon voit säästää. Jo kuukauden tai parin seurantajaksolla voi löytää omasta rahankulutuksestaan yllättävän paljon karsittavaa. Kun ei maksa turhasta, voi säästyneet rahat siirtää johonkin mukavampaan tulevaisuudessa. Oman talouden seurannan välineeksi suosittelemme Takuusäätiön Pennoa, mutta myös muita vaihtoehtoja on. Marttakoulun Talouden suunnittelu -sivulta löydät omaan elämäntilanteeseesi sopivan ja itseäsi motivoivan tavan talouden seuraamiseen.

Aseta itsellesi tavoite

Selkeä tavoite auttaa säästämään. Säästäminen on helpompaa, kun tiedät, mitä varten säästät. Aseta siis itsellesi selkeä ja realistinen säästötavoite ja laske, missä ajassa sinun kuukausittaisella säästösummallasi saavutat tavoitteesi. Tavoite on myös hyvä visualisoida itselleen tavalla tai toisella. Esimerkiksi säästökohteen kuva jääkaapin ovessa lisää motivaatiota tehdä työtä tavoitteen eteen.

Voit asettaa tavoitteita lyhyelle ja pitkälle aikavälille. Lyhyen aikavälin tavoite voi olla vaikkapa kesälomamatkaa varten säästäminen. Pitkän aikavälin tavoitteen saavuttaminen voi vaatia usean vuoden säästämistä.


Pilko säästämistavoittesi osiin ja visualisoi se Säästöpolun avulla. Tulosta oma Säästöpolkusi tästä: Säästöpolku tavoitteella. Tyhjän säästöpolkupohjan ilman valmista tavoitetta voit tulostaa tästä: Tyhjä Säästöpolku. Säästöpolku-pohjassa kokonaistavoite on jaettu 50 osatavoitteeseen, jotka voi esimerkiksi värittää niiden täytyttyä.


Lyhyen aikavälin tavoite on helpompi saavuttaa. Lyhyen aikavälin tavoitteessa onnistuminen voi myös kannustaa sinua jatkamaan säästämistä pidemmällä tähtäimellä. Ihmismieli suosii usein helpompia tavoitteita vaikeammin saavutettavien sijaan. Esimerkiksi suurin osa ihmisistä ottaisi mieluummin 100 euroa nyt kuin 110 euroa kuukauden päästä. Kun tiedostat tämän, on helpompi kannustaa itseään myös pitkäjänteisempään säästämiseen.

Erilaisten konkreettisten säästötavoitteiden lisäksi on tärkeää säästää myös niin sanottuun puskurirahastoon eli “pahan päivän varalle”. Myös tähän voi asettaa itselleen tavoitteen: Mieti, millainen rahasumma sinulla olisi hyvä olla säästössä siltä varalta, että jotain tapahtuu. Usein esimerkkinä käytetään 1-2 kuukauden palkan kokoista summaa, mutta oman puskurirahastosi summa voi olla sellainen, kuin itse sen tahdot olevan. Puskurirahaston avulla voit maksaa yllättäviä kuluja ilman, että sinun tarvitsee turvautua lainarahaan.

Pilko tavoite osiin ja tee säästämisestä automaatio

Suuret, pitkän aikavälin tavoitteet saattavat aluksi tuntua uuvuttavilta ja mahdottomilta saavuttaa. Tähän auttaa se, että pilkkoo ison tavoitteen pienemmiksi osatavoitteiksi. Esimerkiksi viiden vuoden säästötavoitteeksi asetettu 10 000 euroa tuntuu summana suurelta. Vuositasolla tuo tavoite on kuitenkin enää 2000 euroa, jolloin joka kuukausi pitää säästää alle 170 euroa. Jokainen saavutettu osatavoite on hyvä merkitä ylös, sillä pienet onnistumiset motivoivat jatkamaan säästämistä.

Rahan säästämisen voi myös automatisoida. Aseta verkkopankissa tietty summa siirtymään automaattisesti palkkapäivänä käyttötililtä säästötilille. Kun rahan siirtymistä käyttötililtä ei edes huomaa, ei sitä myöskään osaa kaivata. Arkisessa säästämisessä voi myös auttaa mikrosäästäminen. Mikrosäästäminen tarkoittaa sitä, että jokaisen ostokerran yhteydessä pieni ylimääräinen summa, esimerkiksi yksi euro, siirtyy säästötilille tai rahastoihin. Tällöin pienimuotoinen säästäminen on huomaamatonta, mutta sitä tapahtuu lähes päivittäin.

Pitkän aikavälin säästämisessä ei myöskään ole tarpeen lepuuttaa rahoja pelkällä säästötilillä. Aika on säästäjän paras ystävä ja jos sinulla on aikaa, voit siirtää kuukausittaisen säästösummasi myös rahastoihin tuottamaan voittoa. Mikäli säästät pitkän aikavälin tavoitetta varten, voit valita matalan riskin sijoituskohteen ja saada silti tuottoa säästöillesi. Tutustu erilaisiin sijoituspalveluihin netissä tai keskustele asiasta omassa pankissasi.