Palkokasvien monet hyödyt

Palkokasveista on monenlaista hyötyä ja niiden kasvattamista voisi lisätä paljon myös kotipuutarhoissa. Kotipuutarhassa voi kasvattaa monenlaisia palkokasveja, kuten herneitä ja papuja.

Palkokasveilla on hyviä vaikutuksia sekä terveydelle että ympäristölle.

• Palkokasvit lannoittavat ja parantavat maan kasvukuntoa. Ne ovat merkittäviä typensitojakasveja, ja niiden viljelyn lisääminen vähentää ympäristöä kuormittavien typpilannoitteiden tarvetta.
• Syväjuuriset palkokasvit, kuten härkäpapu ja sinilupiini, kuohkeuttavat maata ja parantavat maan happipitoisuutta.
• Esimerkiksi herne tuottaa paljon vihermassaa ja lisää näin orgaanisen aineen määrää maassa.
• Palkokasvien kukat tarjoavat mettä ja siitepölyä pölyttäjille ja lisäävät näin luonnon monimuotoisuutta.
• Palkokasvit sisältävät runsaasti proteiinia sekä ravintokuitua, ja niistä voi valmistaa monipuolisesti erilaisia ruokia. Niillä voi korvata tai täydentää eläinperäisistä tuotteista saatua proteiinia ruokavaliossa.

Biologinen typensidonta

Typpi muodostaa ison osuuden maan ilmakehästä, noin 80 prosenttia. Typpi on kasveille tärkeä ravinne, sillä se on muun muassa yhteyttämiseen tarvittavan lehtivihreän rakenneosa. Koska ilmakehän typpi on inerttiä eli ei reagoi muiden aineiden kanssa, kasvit eivät pysty käyttämään sitä hyväkseen.

Palkokasvit pystyvät kuitenkin muodostamaan symbioottisen suhteen tiettyjen Rhizobium-bakteerien kanssa, jotka pystyvät sitomaan ilmakehän typpeä kasveille käyttökelpoiseen muotoon. Ilmiötä kutsutaan biologiseksi typensidonnaksi.

Palkokasvin juuristo erittää aineita, jotka houkuttelevat maassa olevia bakteereita puoleensa. Jokaiselle kasvilajille on olemassa omat bakteerilajinsa, jotka tunkeutuvat palkokasvien juureen ja muodostavat juurinystyrän (kuva alla). Nystyröissä elävät bakteerit sitovat ilmakehän typpeä ja muuttavat sen kasville sopivaan muotoon. Symbioosissa typensitojabakteerit luovuttavat palkokasville typpeä, samalla kun kasvi luovuttaa bakteereille yhteyttämistuotteita, lähinnä sokereita. Typensidonta toimii parhaiten kesällä hyvin kalkitussa maassa, kun maan lämpötila on noin 15–25 astetta.

Biologisen typensidonnan ansiosta palkokasvit ovat lähes omavaraisia typen suhteen. Sen vuoksi niille ei tarvitse yleensä antaa typpilannoitusta. Huonossa kasvukunnossa olevaan maahan kannattaa kuitenkin lisätä keväällä vähän typpeä. Näin kasvu lähtee paremmin alkuun ja typensidonta käynnistyy. Osa palkokasvien sitomasta typestä on myös seuraavien kasvien käytettävissä. Palkokasvien ohella muita typensitojakasveja ovat esimerkiksi lepät ja tyrni.

Palkokasvit parantavat maan kasvukuntoa

Palkokasvit ovat erinomaisia viherlannoituskasveja, ja esimerkiksi tiheä hernekasvusto tukahduttaa myös rikkakasveja. Palkokasvit sopivat hyvin myös viljelykiertoon välikasviksi, sillä palkokasveilla esiintyy eri kasvitauteja kuin muilla viljelykasveilla.

Kasvimaalla on hyvä kasvattaa viherlannoituskasveja ennen viljelyn aloittamista sekä viljelykierrossa aina muutaman vuoden välein. Viljelykierrossa viljeltävä alue jaetaan lohkoihin, joissa kasvien paikkaa vaihdetaan vuosittain. Samaa kasvilajia viljellään samalla kasvupaikalla korkeintaan 3–4 vuoden välein.

Herne on hyvä kotipuutarhan viherlannoituskasvi

Hernettä on helppo kasvattaa pienelläkin alueella ja se tuottaa hyvin satoa. Herneen voi kylvää joko yksinään tai sen sekaan voi kylvää tukikasveja, esimerkiksi kauraa, auringonkukkaa tai härkäpapua.

Herne sitoo typpeä ensisijaisesti omaan käyttöönsä ja hernekasvuston typpipitoisuus voi olla korkea. Ravinteet tulevat muiden kasvien käyttöön, kun herneen vihermassa ja juuret alkavat hajota maassa mikrobitoiminnan ansiosta. Mitä pidempään kasvusto saa syksyllä kasvaa, sitä enemmän sitoutuu myös typpeä. Sen vuoksi herneet, kuten muutkin palkokasvit kannattaa pitää hyvässä kasvussa myös sadonkorjuu jälkeen. Kasvusto kuolee talven aikana ja keväällä sen voi kevyesti muokata maahan tai jättää katteeksi maan pinnalle. Näin palkokasvien talteen ottamat ravinteet saadaan mahdollisimman hyvin hyödyksi myös seuraaville kasveille.