1960-luku

Elettiin marttatoiminnalta vilkasta aikaa. Yhdistykset kokoontuivat joka toinen viikko, jotkut jopa viikoittain, pidettiin kursseja ja vaikutettiin yhteiskunnallisiin asioihin. Marttojen jäsenmäärä kasvoi lähes 100 000 marttaan. Uutena aluevaltauksena liittoon palkattiin perhekasvatuskonsulentti hoitamaan perheitä koskevan neuvonnan suunnittelua.

Marttajärjestön jäsenmäärän kehitys 1907-2011. Isoimmillaan jäsenmäärä oli 1968 jolloin se oli 96 256. Yhdistyksiä ja kerhoja oli tuolloin 2 034, joten keskimäärin yksikköä kohden oli 47 marttaa. Vertailun vuoksi vastaava luku oli vuonna 2003 keskimäärin 31.

Henkilöt

Lea Aalto (1921–1998) oli martta, joka osasi katsoa tulevaisuuteen.

Kerttu Huitu Marttaliiton kunniajäsen, Marttaliiton hallituksen puheenjohtaja 1971-1975,
Marttaliiton valtuuston puheenjohtaja 1975-1983.
“Marttojen suuri tehtävä on vaalia kodin asiaa ja tuoda se esille toiminnallaan. “

Irja Viding Marttaliiton kunniajäsen,
Marttaliiton johtokunnan puheenjohtaja 1957-1971.

Vieno Simonen Marttaliiton kunniapuheenjohtaja,
Marttaliiton valtuuskunnan puheenjohtaja 1953-1969.



Saara Mikkola
Marttaliiton kunniapuheenjohtaja haastoi martat
jakamaan yhteisten asioiden hoidossa tarvittavia tietoja ja taitoja.

Hilkka Halkilahti Marttaliiton toiminnanjohtaja 1957-1968,
jona aikana rakennettiin Marttatalo Helsinkiin Uudenmaankadulle.

Manja Haltia Marttaliiton kunniajäsen,
pitkäaikainen toimihenkilö ja järjestön historiikkien kirjoittaja.

Hanni Hyöky Marttaliiton kunniajäsen,
Kainuun marttatoiminnan perustaja.

Siiri Gummerus Marttaliiton kunniajäsen,
Etelä-Saimaan Marttapiiriliiton pitkäaikainen puheenjohtaja.

Hilja Kalliokoski Marttaliiton kunniajäsen,
Keski-Pohjanmaan Marttapiiriliiton kunniapuheenjohtaja.

Esteri Kaijalainen Marttaliiton kunniajäsen,
Lapin Marttapiiriliiton kunniapuheenjohtaja.

Hilkka Kivinen Marttaliiton kunniajäsen,
Uudenmaan Marttapiiriliiton johtokunnan jäsen ja varapuheenjohtaja 1933-1953.

Inez Lindeberg Marttaliiton kunniajäsen,
Marttaliiton valtuuskunnan jäsen ja Helsingin Marttayhdistyksen puheenjohtaja.

Aino Pihanen Marttaliiton kunniajäsen,
Itä-Hämeen Marttapiiriliiton ja Lahden talouskoulun kunniapuheenjohtaja.

Klaudi Vahronen Marttaliiton kunniajäsen,
Laatokan karjalaisen marttatyön kantava voima.

Airi Kaivola Marttaliiton kunniajäsen,
Etelä-Saimaan Marttapiriiliiton pitkäaikainen puheenjohtaja.

Maija Pekkarinen Marttaliiton kunniajäsen,
Marttaliiton valtuuston varapuheenjohtaja 1969-1975.

Anni Cleve Marttaliiton kunniajäsen,
Kymenlaakson Marttapiiriliiton kunniapuheenjohtaja,
Vehkalahden Marttayhdistyksen kunniapuheenjohtaja.

Ilta Ikkala Marttaliiton kunniajäsen,
Keski-Suomen Marttapiiriliiton kunniapuheenjohtaja.

Alli-Inkeri Lassila Marttaliiton kunniajäsen,
Kymenlaakson Marttapiiriliiton pitkäaikainen puheenjohtaja.

Marjatta Lindeberg Marttaliiton kunniajäsen,
Marttaliiton hallituksen varapuheenjohtaja 1988-1989.

Birgitta Bröckl Marttaliiton kunniajäsen.

Helmi Kiviluoto Marttaliiton kunniajäsen,
Marttaliiton ja Varsinais-Suomen Marttapiiriliiton johtokunnan jäsen sekä
Turun Marttayhdistyksen pitkäaikainen puheenjohtaja.

Kerttu Kalliosaari Marttaliiton kunniajäsen,
Etelä-Karjalan Marttojen kunniajäsen.

Marttojen jäsenmäärä oli suurimmillaan 1960-luvun lopussa, jolloin se oli 96 256. Elettiin aktiivista ja monipuolista marttatoiminnan aikaa. Toiminta kohdistui pääasiassa jäsenistöön. Ulkopuolisille tahoille järjestettiin hyvin vähän, jos ollenkaan kursseja tai muuta toimintaa. Toki marttaillat ja kurssit olivat kaikille avoimia, mutta useimmiten paikalle tulleet olivat jäseniä tai liittyivät sellaiseksi. Lähinnä vain ammattikurssit esimerkiksi kodinhoitajiksi aikoville, olivat varsinaisesti kokonaan järjestön ulkopuolisille tarkoitettuja.

Kun koti oli saatu kuntoon, oli aika ajatella laajempia asioita: ympäristön kauneutta ja siisteyttä sekä yhteiskunnan toimivuutta. Kun 1920-luvulla kampanjoitiin koulukeittoloiden puolesta, oli nyt esimerkiksi kodinhoitajien ja perhepäivähoidonohjaajien virkojen puolesta puhumisen vuoro.

Naisten kouluttautumisen kasvaminen näkyi myös marttojen toiminnassa. Enää ei tarvittu pitkiä kodinhoitamisen perusteita läpikäyviä kursseja vaan voitiin keskittyä henkisempien pääomien kasvatukseen: käytiin oopperassa ja taidenäyttelyissä, tutustuttiin kirjallisuuteen ja pidettiin runo- ja lukupiirejä.