Tammikuun lehdessämme laitamme padan porisemaan, tutustumme juhlaetikettiin ja teemme kukkakorun tanssiaisiin – esimerkiksi. Elämä on parasta itse tehtynä!
Tapaa Sirpa Pietikäinen
Alkaako tästä marttavallankumous? Marttaliiton varapuheenjohtaja, europarlamentaa-rikko Sirpa Pietikäinen uskoo, että kodeissa ja lähiyhteisöissä voidaan tehdä mullista-via asioita. Jokapäiv
äisillä valinnoilla on valtava merkitys esimerkiksi ympäristön tilaan. Sirpan johdolla on käynnistetty Marttojen ruokastrategian valmistelu.
”Ruokaosaaminen on Marttojen ytimessä. Opeillamme on selvitty jopa pula-aikoina ja sotavuosina.”, sanoo Pietikäinen
Soppaa, soppaa
Sukellamme talveen sopan voimalla ja kauhomme kattilasta isolle joukolle. Kylm
än ajan klassikot, sipulikeitto ja hernekeitto, saavat rinnalleen salaattia ja sämpylää, jälki-ruokapiirakkaa unohtamatta. Näistä antimista riittää retkievääksikin, jos innostut lähtemään lumiseen luontoon taivaltamaan.
Kohteliaasti kotijuhlissa
Tänä vuonna hiomme käytöstaitojamme. Kohteliaasti kotijuhlissa -juttusarja alkaa. Ensimmäisessä osassa illan emäntä ja isäntä saavat tukun toimivia neuvoja kekkerien onnistumiseen.
Kivaa tekemistä
Lisäksi muun muassa käymme Marttojen uudessa kehitysyhteistyökohteessa Etiopiassa, puhdistamme pesukoneen, neulomme pehmoisen ponchon vilunväreitä vastaan ja teemme käsikorun kukkasista.