Piirin kevätkokous antoi Kestävän kehityksen yhteiskuntasitoumuksen ja haastoi mukaan alueemme marttayhdistykset, martat ja yhteistyökumppanit. Tavoitteena on vähentää ruokahävikkiä, lisätä kasvisruoan ja lähiruoan käyttöä sekä valita aina kun se on mahdollista vastuullisuusmerkittyjä tuotteita. Piirin toimisto ja kotitalouskeskus toimii myös näin. Jatkossa mittaamme saavutetut tulokset vähintään kerran vuodessa piirin kokouksissa. Martat voivat osallistua sitoumukseen suoraan Martat www-sivujen Kestävä Arki osiossa.
Kokous myös hyväksyi vuoden 2017 toiminnan ja tilinpäätöksen. Ennen kokousta jaettiin 6.12.2017 Suomen presidentti Sauli Niinistön myöntämät valtiolliset kunniamerkit. Suomen valkoisen ruusun I luokan mitalin kultaristein saivat Leena Hamberg Kurikan Martoista, Kaija Seppälä Jurvan Martoista ja piirin toiminnanjohtaja Tuija Biskop. Suomen valkoisen ruusun I luokan mitalin saivat Kaisu Niemelä Teuvan Martoista ja piirin kotitalouden ja kotipuutarhan asiantuntija Eija Tuukkanen.
Kokoukseen osallistui 67 martta, joista virallisia kokousedustajia oli 23. Hallituksesta kokoukseen osallistui 8 jäsentä ja piirin työntekijöitä oli paikalla 4. Kälviän Mieslaulajat lauloivat ja Laila Niemi Kälviän Martoista lausui runoja. Aamupäivän alussa kuulimme Naisten valmiusliiton Vaasan alueneuvottelukunnan terveiset pj. Tuula Autiolta ja sihteeri Elina Knaapilta. Oman kokemuksensa valmiusliiton järjestämistä NASTA-harjoituksista kertoi videoterveyhdyksellä piirin vertaismartta Ulla Keski-Sämpi Kannuksen Martoista.