Aino-koti säätiön koiralapaset

Aino-koti säätiö juhlii 70 vuotista taivaltaan tänä vuonna ja julkaisee sen kunniaksi säätiön perustajan Aino Hausmannin käsityöohjeita. Nämä ihanat koiralapaset ovat yksi näistä ohjeista.

TARVIKKEET

Luonnonvalkoista, harmaata ja mustaa villalankaa (mallilapasissa käytetty Novitan Nordic Wool lankaa)

Sukkapuikot numero 4

NEULOMINEN

Luo 48 s ja jaa ne neljälle puikolle, 12 s kullekin.

Neulo 5 krs 1 o 1 n joustinneuletta. Neulo sileää neuletta ja kuviot ruutupiirroksen mukaan.

Kun olet neulonut kuviota 19 kerrosta, neulo peukaloa varten 8 s apulangalle. Siirrä silmukat takaisin puikolle ja jatka neulomista.

Kun olet neulonut 35 krs, aloita kärkikavennus. Tee kapea nauhakavennus. Kavenna joka kerroksella ensimmäisen ja kolmannen puikon alussa takareunat yhteen sekä toisen ja neljännen puikon lopussa etureunat yhteen.

Kun jokaisella puikolla on kaksi silmukkaa, katkaise lanka ja pujota se jäljellä olevien silmukoiden läpi. Kiristä lanka ja päättele.

Neulo lopuksi vielä peukalo. Nosta silmukat apulangalta kolmelle puikolle ja neulo suljettuna neuleena sileää neuletta, kunnes peukalon kynnestä näkyy puolet. Tee tämän jälkeen kavennukset. Neulo joka puikon lopussa 2 o yhteen, kunnes työssä on jäljellä 4 s. Neulo 1 s ja nosta loput silmukat vasemmalta oikealle sen yli. Päättele hyvin.