|

|

Ensimmäinen Kodinhaltia-palkinto Martoille

Muotoilija Tapio Anttilan perustama sisustusalan uusi Kodinhaltia-palkinto jaettiin 11.09.2024 Habitare-messuilla. Jury valitsi yksimielisellä päätöksellä Martat ensimmäiseksi palkinnon saajaksi. Palkintoa vastaanottamassa oli järjestön pääsihteeri Marianne Heikkilä.

Ilahduttavaa palkinnon myöntämisessä Martoille juuri nyt oli, että he viettävät 125. juhlavuottaan. Marttojen arvot vastasivat lisäksi täydellisesti palkinnon taustalla korostuvia arvoja. ”Marttaliitto on kotitalousneuvontaa antava kansalaisjärjestö. Toimimme sen puolesta, että kaikilla ihmisillä, kaikenlaisissa kodeissa, olisi hyvä olla. Arvojamme ovat yhdessä tekemisen ilo, kestävät valinnat ja avoimuus. Mottomme on: Hyvästä arjesta parempi maailma,” avasivat Martat toimintansa ideologiaa.

Jury oli palkinnon saajasta yksimielinen ja valinnan perustelut oli helppo kiteyttää.

”Martat ovat vaikuttaneet suomalaiseen arkeen ja kodinhoitoon jo 125 vuoden ajan. Saavutus on uskomaton. Vielä upeampaa meistä on, että Martat on säilyttänyt ajankohtaisuutensa ja tarpeellisuutensa. Jokaiselle brändille on ratkaisevaa olla relevantti, ja Martat onnistuu siinä vuosi vuodelta paremmin. Martat edistää ja opettaa juuri tässä ajassa tärkeitä elämäntietoja ja -taitoja, joiden avulla syntyy paitsi parempaa ja kestävämpää kotielämää myös kestävämpi yhteiskunta,” kuului juryn perustelu.

Ensimmäisen Kodinhaltia-palkinnon juryyn kuuluivat:

  • Tapio Anttila, sisustusarkkitehti ja muotoilija SIO, juryn pj
  • Riina Ahtola, Sisustustoimittajat ry pj, sisustustuottaja ja stylisti
  • Piia Kalliomäki, sisustustoimittaja
  • Kari-Otso Nevaluoma, päätoimittaja Avotakka

Kodinhaltia-palkinto

Kodinhaltia-palkinto on uusi sisustusalan palkinto, jonka on perustanut 2024 muotoilija Tapio Anttila. Pitkän ja kansainvälisestikin palkitun uransa myötä hän halusi alkaa jakamaan tunnustusta myös muille. Palkinnon tarkoituksena on huomioida alalla toimivia ihmisiä, ilmiöitä tai yrityksiä, jotka ovat olleet merkittäviä taustavaikuttajia, suunnannäyttäjiä tai pitkän linjan puurtajia nostamatta toiminnassaan itseään.

Itse palkinto on Tapio Anttilan suunnittelema puinen Kodinhaltia figuuri, jonka juuret ovat suomalaisessa mytologiassa.