Katri Pellikka valittu Arki sujuvaksi -toiminnan asiantuntijaksi Marttaliittoon
Marttojen valtakunnalliseen Arki sujuvaksi -toimintaan on valittu uudeksi asiantuntijaksi kasvatustieteen maisteri, kotitalousopettaja Katri Pellikka. Hän aloittaa tehtävässä Marttaliitossa 1.4.2025. Katri Pellikka on aiemmin työskennellyt Marttaliitossa Kestävät talouspolut -hankkeen asiantuntijana.
– On hienoa päästä toteuttamaan ja kehittämään yli 20 vuotta toiminnassa ollutta, todennetusti vaikuttavaa arjen taitojen kouluttamisen toimintaa. Erityisesti pidän siitä, että asiakastyötä ja kehittämistoimintaa tehdään käsi kädessä. Odotan myös kovasti työskentelyä haavoittuvissa asemissa työskentelevien toimijoiden verkoston ja Marttapiirien asiantuntijoiden kanssa, kertoo Katri Pellikka.
Asiantuntijan tehtäviin kuuluvat mm. valtakunnallisen toiminnan kehittäminen, verkostotyö, neuvontamateriaalin tuottaminen, koulutusten järjestäminen, viestintä ja vaikuttaminen sekä asiakastyö kohderyhmien parissa.
– Arki sujuvaksi -toiminnassa vahvistetaan arjen hallinnan taitoja, kohennetaan sosiaalisia taitoja ja mahdollistetaan onnistumisen kokemuksia. Pienryhmissä opetellaan yhdessä terveellisen ja kestävän ruoan valmistusta, asumisen taitoja, raha-asioita, varautumisen taitoja ja hygieniaa. Kohderyhminä ovat työn ja koulutuksen ulkopuolella olevat nuoret, rikosseuraamusasiakkaat, mielenterveys- ja päihdekuntoutujat sekä maahan muuttaneet perheineen. Vuosittain toteutamme STEAn kohdennetulla yleisavustuksella edellä mainituille kohderyhmille yli 800 arjen taitojen kurssikertaa, neuvonnan johtaja Teija Jerkku toteaa.
Lue lisää toiminnasta täältä.
Lisätietoja
Neuvonnan johtaja Teija Jerkku, teija.jerkku@martat.fi, puh. 050 342 0585