|

|

Kinkun paistorasvan oikea osoite: kastike tai roskis

Joulukinkun paistorasvat aiheuttavat tukkeumia putkistossa. Pahimmillaan rasvatukos voi pakottaa jäteveden purkautumaan viemäristä paineella kiinteistön sisätiloihin ja aiheuttaa vesivahingon.

– Vuonna 2013 Vesilaitosyhdistyksen Suomen vesilaitoksille tekemässä kyselyssä kävi ilmi, että rasvat aiheuttavat tietyillä alueilla viemäriverkostossa ongelmia kuten tukkeutumista tai säännöllistä tarvetta rasvan poistoon viemäreistä ja jätevedenpumppaamoista, kertoo vesihuoltoinsinööri Saijariina Toivikko Vesilaitosyhdistyksestä.

Kehittämispäällikkö Arja Hopsu-Neuvonen Marttaliitosta vinkkaa: ”Kinkunpaistorasvaa ei kannata laittaa hukkaan. Kinkunpaistolientä ja rasvaa voi käyttää joulukinkun kastikkeeseen. Kastikkeen voi maustaa esimerkiksi omenasoseella ja sinapilla. Rasvaa ei pidä antaa suolaisuuden vuoksi linnuille.”

– Jos paistorasvaa ei hyödynnä kastikkeen pohjana, laitetaan hyytynyt rasva biojätteeseen. Jos rasvaa ei malta hyydyttää, laitetaan nestemäinen rasva tiiviisti suljetussa astiassa sekajätteeseen. Myöskään ruokajäte ei kuulu viemäriin, koska se on herkkuruokaa rotille. Ruokajäte laitetaan biojätteeseen, ohjeistaa HSY:n ympäristöasiantuntija Anu Helosvuori.

Videot neuvontakäyttöön ja opas viemärietikettiin

HSY, Marttaliitto ja Vesilaitosyhdistys ovat tehneet vinkkivideot aiheista ”Lajittele kokkausrasvat oikein” ja ”Käytä paistorasva ja öljy uudelleen”. Videot löytyvät täältä. 

Videot on tarkoitettu neuvontakäyttöön ja niitä voi esittää esimerkiksi taloyhtiöiden asukasilloissa.

HSY:n Opas viemärietikettiin muistuttaa asukkaita käyttämään viemäriä ja vessanpyttyä vain siihen mihin se on tarkoitettu. Opasta voi tilata kiinteistöihin jaettavaksi täältä.

Katso myös HSY:n menestyksekäs Älä ruoki rottaa! -video, joka näkyy joulukuussa Finnkinon elokuvateattereissa pääkaupunkiseudulla ja katsomo.fi sekä ruutu.fi -palveluissa.


Lisätietoja:

ympäristöasiantuntija
Anu Helosvuori, HSY, puh. 045 657 7375
anu.helosvuori(at)hsy.fi

kehittämispäällikkö
Arja Hopsu-Neuvonen, Marttaliitto, puh. 050 511 8116

arja.hopsu-neuvonen(at)martat.fi

vesihuoltoinsinööri
Saijariina Toivikko, Vesilaitosyhdistys, puh. (09) 8689 0121
aijariina.toivikko(at)vvy.fi

Tiedote luettavissa myös täällä.