Kotitaloustaitoja ja ruokailoa lapsille – Marttojen ja S-ryhmän Ässäkokki-kurssit opettavat fiksua ruoanlaittoa
S-ryhmä ja Martat järjestävät tänä vuonna jälleen noin 100 suosittua Ässäkokki-kurssia eri puolilla Suomea, Halikosta Kolariin. Ruokakurssit antavat paitsi tärkeää ruokakasvatusta, ne ehkäisevät myös lasten ja nuorten yksinäisyyttä. Kursseilla keskitytään taloudelliseen, terveelliseen, maistuvaan ja mukavaan kotikokkailuun koululaisille sopivalla tavalla. Marttojen ja S-ryhmän yhteistä Ässäkokki-toimintaa on järjestetty jo vuodesta 2018 alkaen.
![](https://www.martat.fi/wp-content/uploads/2025/02/assakokki-819x1024.png)
Vuonna 2024 ruokakursseja järjestettiin yli 100 eri puolilla Suomea, ja niille pääsi osallistumaan lähes tuhat lasta, joista valtaosa oli ensikertalaisia. Tänä vuonna kursseja järjestetään jälleen reilut 100. Ensimmäiset kurssit järjestetään koulujen talviloma-aikaan tarjoten lapsille mielekästä toimintaa vapaapäiville. Talvilomalla kursseja pidetään esimerkiksi Hämeen, Savon sekä Kaakkois- ja Lounais-Suomen alueilla.
”Maksuttomat ruokakurssit lapsille ovat etenkin tässä hetkessä ainutlaatuisia ja tämän tyyppiselle toiminnalle on perheissä tarvetta. On upeaa, että meillä on mahdollisuus tarjota lapsille pääsy keittiöön kokemaan ruokailoa ja oppimaan kotitaloustaitoja yhdessä. Tiedämme, että perheiden sosioekonomisella taustalla on merkitys lasten ravitsemukseen ja ruokakasvatukseen, joten kaikille avoin kurssitoiminta on tärkeää. Myös järjestöjen tiukassa taloudellisessa tilanteessa S-ryhmän tuki toiminnalle on entistä arvokkaampaa”, kertoo pääsihteeri Marianne Heikkilä Marttaliitosta.
”Ässäkokki-toiminta on meille yksi tapa edistää lasten ruokakasvatusta ja osallisuuden kokemusta. Olemme sitoutuneet edistämään itselle ja ilmastolle fiksua ruokavaliota. Haluamme myös madaltaa kynnystä ruokakursseille pääsemiseksi ja tarjota niitä osuuskauppojen kanssa eri alueilla. Kurssit ovat todella toivottuja”, sanoo vastuullisuusjohtaja Nina Elomaa S-ryhmästä.
S-ryhmän vastuullisuusohjelman tavoitteena on kasvispohjaisten ruokien määrän nostamisen 65 prosenttiin kaikesta myydystä ruoasta vuoteen 2030 mennessä.
Resepteissä kannustetaan lisäämään reilusti satokauden kasviksia
S-ryhmän ja Marttaliiton järjestämillä kursseilla kiinnitetään lisäksi erityistä huomiota siihen, että lapset nauttivat ruoanvalmistuksesta ja saavat onnistumisen kokemuksia – näin syntyy ruokailoa.
Ässäkokki-resepteihin on haluttu tuoda reilusti kauden kasviksia, palkokasveja ja kalaa sekä vähemmän kovaa rasvaa, sokeria ja punaista lihaa – maukkautta ja herkullisuutta unohtamatta.
Kurssit tarjoavat lapsille mahdollisuuden tehdä ja oppia itse, ja tukevat kotien ja perheiden ruokakasvatusta. Lapset pääsevät tutustumaan myös perheelle uusiin raaka-aineisiin. Esimerkiksi tuore kala tai jotkut kasvikset ovat raaka-aineita, joihin moni lapsi tutustuu ensimmäistä kertaa kurssilla.
Suosittujen Ässäkokki-kurssien lisäksi reseptit ovat vapaasti hyödynnettävissä vaikkapa kotikokkailuun Yhteishyvän verkkosivuilla yhteishyva.fi/assakokki. Reseptit ovat S-kokeilukeittiön kotitalousopettajien käsialaa ja Martat ovat osallistuneet reseptien suunnitteluun.
Ilmoittautuminen Ässäkokki-kursseille tapahtuu Marttojen tapahtumakalenterin kautta: martat.fi/assakokit
Lisätietoja:
Marjo Rantapusa, johtava asiantuntija, ruoka- ja ravitsemus, Marttaliitto, marjo.rantapusa(at)martat.fi