|

|

Marttaliiton uusi talous- ja hallintojohtaja on KTM, FM Pasi Mäkelä

Marttaliiton uudeksi talous- ja hallintojohtajaksi on valittu KTM, FM Pasi Mäkelä. Hän aloittaa tehtävässään 28. marraskuuta 2024.

Pasi Mäkelä siirtyy uuteen tehtävään Kiipulasäätiön talousjohtajan paikalta. 

Mäkelä on aikaisemmin työskennellyt hallinto- ja talousjohtajana Lahden seurakuntayhtymässä sekä Riihimäen ja Kajaanin seurakunnissa. Mäkelä on tehnyt urallaan monipuolisesti talous-, henkilöstö-, yleis- ja tietohallinnon tehtäviä sekä toiminut esihenkilönä ja päätösten valmistelijana, analysoinut talousvaikutuksia, sijoituksia ja kehittänyt strategia-ja hallintoprosesseja.

– Saamme Mäkelästä Marttaliittoon monipuolisen talouden ja hallinnon asioita tuntevan ja ymmärtävän johtajan, joka tukee sekä käynnissä olevaa Menestyksen avaimet -muutosprosessia että kotitalousneuvontajärjestön hallinnon ja talouden elinvoimaisuutta. Mäkelästä saamme koko järjestöön jäsen- ja asiakaslähtöisyyttä kunnioittavan sekä tavoitteellisen johtajan, joka jatkaa eläkkeelle siirtyvän edeltäjänsä OTK Reijo Petrellin ansiokasta neljäntoista vuoden työtä järjestössämme, iloitsee Marianne Heikkilä, Marttaliiton pääsihteeri.

– Olemme myönteisesti yllättyneitä myös siitä, että tehtävä herätti paljon kiinnostusta ja saimme merkittävästi hyviä hakijoita kyseiseen tehtävään, kiittelee Heikkilä. 

– Aloitan Marttaliiton talous- ja hallintojohtajana innostuneena ja hyvällä mielellä. Marttojen monipuolinen tehtäväkenttä ja kehittämistavoitteet vakuuttivat minut tulevaisuuden järjestöstä, joka haluaa olla edelläkävijä kotitalousneuvonnassa ja kansalaistoiminnassa. Haluan oppia martoilta ja samalla jakaa omaa asiantuntijuuttani järjestössä. Uskon, että saavutamme yhteistyöllä hyviä tuloksia järjestön elinvoimaisuuden ja toimintaedellytysten vahvistamisessa ja järjestön rahoituspohjan turvaamisessa, toteaa Pasi Mäkelä.

Lisätiedot:

Marianne Heikkilä
Pääsihteeri
Puh: 050 375 1195, marianne.heikkila@martat.fi