Marttametsä löytyi Iitistä
Luonnonperintösäätiö avasi toukokuussa 2023 yhdessä Marttaliitto ry:n kanssa kampanjan, jolla kerättiin varoja liiton oman nimikkometsän suojeluun. Nyt Marttametsä on löytynyt ja se on ostettu suojeluun.
Sopivaa metsää etsittiin eri puolilta eteläistä Suomea, kunnes Päijät-Hämeen ja Kymenlaakson rajamailta Iitistä löytyi sopiva alue. Kulttuurimaisemassa, vanhan kylätien varrella kohoavan Kuuksonmäen laelta rajattiin suojeluun komea noin kymmenen hehtaarin laajuinen metsä.
Suojelualue rajoittuu koillisosissaan lähes 400 metrin matkalta jylhään kalliojyrkänteeseen. Etelän puolelta maasto on loivempaa. Pääosa puolukkakankaasta kasvaa komeaa vanhaa männikköä. Metsän laiteilla ja jyrkänteen alla itäpuolella maasto on rehevämpää ja kasvaa sekä kuusia että lehtipuuta. Lahopuuta on syntynyt sinne tänne, ja metsän monisatavuotinen jatkumo on nähtävissä. Iäkkäät männyt muodostavat valtapuuston, jonka alla nuoremmat kuuset tuovat vaihtelua metsän rakenteeseen.
”Marttametsä on kaikkineen kaunis, monimuotoinen suojelukokonaisuus. Ilahduttavaa, että alue saatiin kaakkoisesta Suomesta, josta on ollut vaikea löytää alueita suojeluun. Olemme todella kiitollisia Martoille hienosti toteutetusta kampanjasta ja tuesta Luonnonperintösäätiön suojelutyölle”, iloitsee Luonnonperintösäätiön kampanjoista vastaava suojelujohtaja Anneli Jussila. ”Marttametsän lähialueeseenkin liittyy paljon kiinnostavaa, esimerkiksi Kontojan varressa sijaitsee Suomen ainoa tunnettu taponlehden luonnonvarainen kasvupaikka. Kuukson nimi puolestaan tulee kuukkelista, jota ei tällä hetkellä esiinny seudulla, mutta lajin tiedetään mieltyneen nimenomaan vanhoihin metsiin.”
Kuuksonmäen Marttametsällä on myös merkittäviä maisema-arvoja. Metsän laelta puiden lomasta on mahtavat näköalat ympäristöön. Jykevien honkien ja komean kalliojyrkänteen ohella alueen monimuotoisuutta lisäävät erikoisen kaunis pieni neva, ainutlaatuiset kivet sekä avokalliopaljastumat. Alueen myyjä kertoo, että hänelle metsä on ollut läheinen paikka, jota hän on vaalinut ja jättänyt hakkaamatta sen kauneuden takia. Hänen edesmennyt äitinsä on kuulunut paikallisiin marttoihin.
Marttametsän hankkimiseksi martat järjestivät erilaisia tempauksia niin valtakunnallisesti kuin paikallisissa marttayhdistyksissäkin. Mukaan metsän suojeluun saatiin niin martat kuin marttojen seuraajatkin. Esimerkiksi vapaamuotoinen ulkoilevien tyttöjen ja naisten yhteisö Outdoor Siskot lahjoitti Marttametsän suojeluun yli 23 000 euroa. Yhteensä kampanjassa kerättiin varoja 102 764 euroa.
”Marttametsä on upea esimerkki siitä, mitä yhteisvoimin voidaan saavuttaa. Olemme valtavan kiitollisia kaikille kampanjaan osallistuneille martoille, marttayhdistyksille ja tukijoille, jotka mahdollistivat tämän luonnonsuojeluteon. On ilo olla mukana säilyttämässä Suomen luontoa tuleville sukupolville”, kommentoi Marttaliiton pääsihteeri Marianne Heikkilä.
Lisätietoa:
Anneli Jussila, Luonnonperintösäätiö, suojelujohtaja,
puh. 040 586 3950, anneli.jussila@luonnonperintosaatio.fi
Henni Kuusisto, Marttaliitto, viestintäjohtaja
puh. 050 331 2978, henni.kuusisto@martat.fi