|

|

Niko Piiroinen Marttaliiton uudeksi ICT- ja markkinoinnin asiantuntijaksi

Kauppatieteiden maisteri Niko Piiroinen on valittu Marttaliiton uudeksi ICT- ja markkinoinnin asiantuntijaksi. Hän aloittaa tehtävässään 23. huhtikuuta 2025.

Piiroinen siirtyy tehtävään Hartwallilta, jossa hän on vastannut digitaalisten palveluiden, asiakaskokemuksen ja myynnin kehittämisestä.

– Työtaustani on laaja, mutta viimeisimmässä tehtävässäni olen erikoistunut digitaalisten palveluiden, asiakaskokemuksen ja myynnin kehittämiseen. Uskon, että näistä kokemuksista on paljon hyötyä myös Marttaliiton toiminnassa, Piiroinen kertoo.

Marttojen toimintaa Piiroinen on seurannut erityisesti sosiaalisen median kautta ja arvostaa järjestön yhteiskunnallista vaikuttamista sekä yhteisöllisyyttä.

– Marttojen työ arjen taitojen, kuten ruoanlaiton, kestävän kehityksen ja kodinhoidon edistämisessä, on merkittävää. Olen todella innoissani päästessäni mukaan yhteisöön, jolla on vahvat perinteet ja suuri yhteiskunnallinen rooli, hän sanoo.

Uudessa tehtävässään Piiroinen vastaa muun muassa Marttaliiton verkkosivujen ja asiakasrekisterin kehitystyöstä, viestiautomaation kehittämisestä sekä varainhankinnan työkalujen käyttöönotosta. Lisäksi hänen työnkuvaansa kuuluu ICT-toimistojärjestelmien kehitystyö ja toimittajahallinta.

– Odotan erityisesti mahdollisuutta hyödyntää ja kehittää ICT- ja markkinointiosaamistani Martoissa. On innostavaa päästä tukemaan järjestön toimintaa digitaalisten työkalujen ja markkinointiratkaisujen avulla sekä löytämään uusia tapoja palvella jäsenistöä, Piiroinen toteaa.

Lisätietoja:

Talous- ja hallintojohtaja Pasi Mäkelä, pasi.makela(at)martat.fi