Puheenjohtaja Lea Sairasen avaussanat ja kiitospuhe Marttaliiton vuosikokouksessa 21.4.2018
Marttaliiton puheenjohtaja vuosina 2012–2018 toiminut Lea Sairanen piti alla olevat avaus- ja kiitospuheensa Marttaliiton vuosikokoukselle 21.4.2018.
Avauspuhe
Arvoisa kunniapuheenjohtaja ja kunniajäsenet, kaikki Martat ja hyvä kokousväki, niin täällä Viirus-teatterissa kuin verkon kautta mukana olevat kokoukseen osallistujat!
Tänään on aika tehdä katsaus viime vuoteen ja samalla kääntää katse tulevaan. Kun kuusi vuotta sitten, v. 2012 avasin ensimmäistä kertaa Marttaliiton puheenjohtajana kevätkokousta, tuolloin siis elimme vielä kevät- ja syyskokousten aikakautta, avasin kokouksen luvulla 45 623/24. Nuo luvut olivat jäsenmäärämme ja uusien perustettujen yhdistysten määrä. Viime vuonna nuo luvut olivat 45 078/5. Hieman laskua vuoteen 2012, joskin monia kasvun vuosia mahtui tuohon väliin.
Yhdistysten määrä viime vuonna oli 1109. Herätän kysymyksen. Voisiko toimintamme olla vieläkin antoisampaa, jos hallinnollisten yhdistysten määrä lähtisikin laskuun? Jos yhdistyksissä alkaisi tapahtua yhdistysten yhdistymisiä ja hallinnon sijaan voisimme keskittää entistä enemmän panoksia toimintaan? Näin vain ajatuksena pohdintaan..
Viime vuosi oli hyvä vuosi. Talousnäkökulmasta Marttaliiton tase kääntyi kasvuun ja tilikauden tulos oli plussalla reilun 170 000 €. Myös STEA:n hankkeiden osalta järjestömme sai ennätyssuuren avustuspotin.
Viestinnän näkökulmasta toimintamme jatkoi kasvuaan: martat.fi-verkkosivuillamme oli 8 milj. kävijää, martat vinkkaa-facebook-sivuilla yli 87 000 seuraajaa. Kaikille yhdistyksille tarjottiin omat verkkosivut martat.fi-sivustolle. Marttaliiton mediaosumat olivat niin painetussa mediassa yli 27% kasvussa sekä sosiaalisessa mediassa 36% vahvassa kasvussa. Tätä kasvua on ollut tekemässä meistä jokainen, omalla panoksellamme, on se sitten yhdistyksen nettisivuille sisällön tuottamista, aktiivista toimintaa Twitterissä tai sitä mitä martat niin hyvin osaavat, asiantuntijoidemme tekemää kotitalousneuvontaa tai marttojen järjestämää marttatoimintaa yhdistyksissä ja toimintaryhmissä. Kiitos teille kaikille. Viime vuonna tehdyt vapaehtoistyötunnit, 500 000 tuntia, on myös vaikuttava luku!
Näiltä osin voimme siis todeta, että kasvun strategiamme on toteutunut. Jäsenmäärän osalta ei kasvua ole tullut; jäsenmäärä laski hieman. Onko jäsenmäärän lasku esimakua tulevaisuudesta, jossa ns. 4-sektori eli kolmannen sektorin ulkopuolinen kansalaisaktivismi saa uusia jäseniä ja perinteisten yhdistysten ja järjestöjen vetovoima heikkenee entisestään. Onko tämä tulevaisuuden kuva ja miten martat vastaavat tähän haasteeseen? Miten käy perinteisen jäsenyyden? Siinä on pohdittavaa uuden puheenjohtajan johtamalle hallitukselle, yhdessä koko järjestömme kanssa.
Tänään valitsemme Marttaliitolle uuden puheenjohtajan. Jokainen puheenjohtaja ja hallitus tekee hallitustyöskentelystä omansa näköistä. Jo tässä vaiheessa kiitos teille kaikille, jotka olette asettuneet ehdolle. Vastuunottajia tarvitaan ja pian näemme millaisella hallituskokoonpanolla työ jatkuu tästä päivästä eteenpäin.
Haluan kiittää varapuheenjohtajia Sirpaa ja Riikka ja koko hallitusta, joka on kokouksissaan ottanut kantaa asioihin, halunnut kehittää järjestöämme ja hakenut yksissä tuumin aina kulloinkin parasta mahdollista lopputulosta käsiteltyihin asioihin. Lämpimät kiitokset myös koko henkilöstölle, joka on tehnyt ansiokkaasti työtä ja pitänyt yllä hyvää yhteishenkeä. Yhä vieläkin nauru raikuu toimistossa ja kaiken kiireen keskelläkin halutaan viedä asioita eteenpäin ja kehittää. Ja toki haluan kiittää erityisesti Mariannea, Reijoa ja Joonasta, jotka ovat jaksaneet kerta toisensa jälkeen vastata hallituksen kokouksissa niin kysymyksiimme, esityksiimme kuin innostukseemme tehdä työtä Marttaliiton hyväksi.
Hyvät Martat, nyt on taas teidän vuoronne luotsata tätä järjestöämme uuteen tekemällä mm. henkilövalintoja ja talousraamin, jolla vuonna 2019 toimimme.
Kaikkiaan vuosi 2017 oli järjestössämme kehityksen ja kasvun vuosi. Muutos on pysyvää ja marttojen tulee olla muutoksessa mukana, mieluummin edelläkävijänä.
Omalta osaltani haluan vielä kiittää piirien henkilöstöä, luottamusjohtoa kuin kaikkia marttoja. Hienoja vuosia olen saanut johtaa tätä vaikuttavaa kotitalousneuvontajärjestöä, lämmin kiitos teille kaikille! Osaltani työni Marttaliiton puheenjohtajana päättyy tänään tähän tehtävään, kokouksen avaamiseen.
Kokous on näin avattu!
Kiitospuhe
Lämpimät onnittelut sinulle Sirpa. Tee puheenjohtajan työstä omannäköisesi, tee yhdessä hallituksen kanssa marttajärjestöä eteenpäin vieviä päätöksiä ja tuo vahvasti esiin järjestöämme kaikissa niissä valtavissa verkostoissa joita sinulla on. Voimia työhön!
Kun seisoin reilut kuusi vuotta sitten avaamassa järjestömme johdon neuvottelupäiviä, vastavalittuna puheenjohtajana, minulla oli puolenkymmentä isoa linjausta, jotka ohjasit toimintaani: keskittyminen perustehtävään, järjestön valmistaminen tuleviin muutoksiin järjestötoiminnassa, rahoituspohjan kehittäminen ja talouden tasapainottaminen, järjestökuvan kirkastaminen ja yhteiskunnallisen vaikuttajan roolin kasvattaminen sekä hallituksen tehtävän kirkastaminen ja varmistaa, että hallitus on motivoitunut ja järjestölle lisäarvoa antava. Miten olen tässä onnistunut, se on toisten tehtävä arvioida.
Kun puheenjohtajakauteni alkoi, Marttaliitossa toteutettiin järjestön historiassa ensimmäistä kertaa koko henkilöstön lomautus. Vuosien varrella on myös luovuttu toiminnoista, jotka eivät tue toimintaamme, mm. ravintolatoiminta ja saatu Marttaliiton talous tasapainoon. Jos kulukuria on pidetty, niin samalla on toimintoja kehitetty koko ajan. Uskon, että joillekin erityisesti Mariannen ja minun nopeus ja paikoitellen lähes pursuava innovatiivisuus ovat voineet aiheuttaa jopa ahdistusta, mutta yhdessä ollaan menty eteenpäin, idea kerrallaan.
Lähtökohtani on aina ollut, että yhtään yhdistystä, yhtään piiriä saatikka marttaliittoa ei tarvita ilman jäseniä. Olen pyrkinyt aktiivisesti pitämään esillä jäsenen ääntä ja olen kiertänyt piireissä sekä yhdistyksissä aktiivisesti. Viime vuonna olin 134 päivää liikkeellä Marttaliiton puheenjohtajana, kohdaten marttoja ja piirien henkilöstöä, yhteistyökumppaneita tai muuten edustaen järjestöämme. Olen nauttinut jokaisesta kohtaamisesta ja en voi kieltää, tältä osin koen syvää haikeutta. Voiko jopa VR:n konnareita, joihin on päässyt näiden martta-pj- vuosien varrella tutustumaan, tulla ikävä? Teitä ihania, omaa vapaa-aikaanne tälle järjestölle antavia marttoja on ollut ihana kohdata, samoin kuin piirien henkilöstöä ja koko Marttaliiton henkilökuntaa. Haluan antaa lämpimät kiitokset kaikille niille Marttaliiton hallituksen jäsenille, joita hallituksissa on puheenjohtajakaudellani ollut. Ja teille Marianne ja Reijo: kiitos, kiitos, kiitos.
Kyllä se niin vain on, että ihmiset ja kohtaamiset jättävät pysyviä muistijälkiä, ihania, ainutkertaisia muistoja.
Haluan kiittää kaikkia teitä marttoja, jotka olette minulle tämän upean kasvupolun tarjonneet. Järjestötyö tarjoaa uskomattomia mahdollisuuksia! Ei sitä tämä marttamamma vuonna 1994 Vuoksenniskan Marttoihin liittyessäni uskonut, että mitä kaikkea marttatoiminta seuraavina vuosikymmeninä tulee tarjoamaan. Nöyrin mielin otin Marttaliiton puheenjohtajan tehtävän vastaan vuonna 2012, nyt kiitollisin, joskin haikein mielin siitä luovun. Mutta uskokaa, että marttailua en lopeta. Nyt olen ihan vastuuton martta, joka voi suunnata kohti uusia tuulia. Viime syksynä, kun kerroin ystävälleni ja Etelä-Karjalan Marttojen toiminnanjohtaja Tuija Valjakalle että en enää ole käytettävissä puheenjohtajan tehtävään, totesi Tuija minulle enteellisesti: kun yksi ovi sulkeutuu, toinen avautuu.
Näin minulle on nyt käynyt. Aloitan uudessa työssä ensi kuun alussa ja saa nähdä mitä se tuo tullessaan. Ja jos haluatte seurata, mitä tämä marttamamma tulevaisuudessa touhuaa, niin kurkatkaa somesta. Toivottavasti tapaan tulevaisuudessakin teistä mahdollisimman monta ihan kasvotusten, mutta ainakin pidämme yhteyttä puhelimen, sähköpostin ja sosiaalisen median kautta. Kyllä martat toisiinsa yhteyttä pitää, vai mitä?
Kiitos!