Ajatuksia ihmisen käyttäytymisestä ympäristöään kohtaan

Olin tänä kesänä eräässä yleisötapahtumassa, jossa talkoolaisilla oli yhtenä tehtävänä roskien kerääminen ja lajittelu alueella. Helteestä huolimatta nämä talkoolaiset tekivät työtä parhaansa mukaan. Silti alue oli roskainen ja linnutkin pääsivät aterioimaan nurmikolle jätetyille ruokalautasille. Eikä ihme, sillä festarivieraat näyttivät vähät välittävän, minne roskansa heittivät. -“Kyllähän ne joku korjaa.” 

Tällaisella asenteellako me ehkäisemme roskan päätymisen luontoon? Rikkinäinen muovimuki kulkeutuu pienelläkin ilmavirralla kauas ja jää alueen siivoojan ulottumattomiin. Me näemme kuvia muovilautoista maailmalla ja luemme uutisista, miten Itämeri saastuu. Ja silti meillä ihmisillä on pokkaa heittää roskia maahan. 

Osallistuin Pohjois-Karjalassa Lajitin-hankeen tiimoilta muoviseminaariin 4.5.2018 ja siellä Samuel Hartikainen (FM, Itä-Suomen yliopisto) kertoi kierrätysmuovien kemiallisista ja toksikologisista riskeistä sekä niiden tunnistamisesta. Hänen puheenvuoronsa oli todella mielenkiintoinen. Päällimmäiseksi jäi kuitenkin ajatus, että ihminen on se, joka roskaa, ei muovi eikä muukaan materiaali itsestään. Tämän asian Samuel toi usein puheenvuorossaan esille.  

Jos jokainen meistä huolehtisi jokaisen roskan laittamisesta roskiin, voisimme taata puhtaamman ympäristön. Vielä parempi on, että roska päätyy lajiteltuna oikeaan keräysastiaan materiaalin mukaan, mutta ei ainakaan vapaana kierimään luontoon. Toimintatavoillamme voimme käyttäytyä hyvin myös ympäristöä kohtaan.