|

DIY – Neulottu beanie-pipo

Nappakka pakkanen, kylmä ja kuiva ilma. Tänään siinä parinkymmenen pakkasasteen paikkeilla. Kylmä meni luihin ja ytimiin. Näillä keleillä tuntuu, että pää jäätyy ohuessa pipossa. Ei jäädy enää, nimittäin näin Yhteishyvä -lehdessä (1/2018) neulepipovinkin ja neuloa humpsautin sellaisen.

Mari Kangas Novitalta on suunnitellut tämän beanie-pipon, “mummopipon” Yhteishyvälle. Alkuperäisen ohjeen mukaan langaksi ajateltu Novitan 7 Veljestä Pohjola lankaa (150 g), mutta minä neuloin pipon ihan perus “seiska veikasta”. Puikkoina käytin ohjeen mukaan pyöröpuikkoa (40 cm, nro 4).

BEANIE-PIPO <3

Mallineuleet

Puolipatentti suljettuna neuleena:
1. krs: neulo *1 o, 1 n*, toista *–*.
2. krs: *neulo oikea s oikein, tee langankierto puikolle ja nosta samalla nurja silmukka neulomatta*, toista *–*. Toista kerroksia 1–2. Puolipatenttineuloksen nurjapuoli tulee työn oikealle puolelle näin neulottaessa. Kun työ on valmis ja pipon puolipatenttineulos käännetään taitoksille, tulee neuloksen oikea puoli päällepäin.
Joustinneule suljettuna neuleena: neulo *1 o, 1 n*, toista *–*.
Sileä oikea neule suljettuna neuleena: neulo kaikki kerrokset oikein.

Tiheys 17 s puolipatenttineulosta hieman venyttäen = 10 cm

Aloitus

Luo pyöröpuikolle 96 s ja neulo suljettuna neuleena 1 krs joustinneuletta: neulo *1 o, 1 n* ja toista *–* kerros loppuun. Aloita puolipatentti suljettuna neuleena:

1. krs: *neulo oikea s oikein, tee langankierto puikolle ja nosta samalla nurja s neulomatta*, toista *–* kerros loppuun.

2. krs: *neulo oikea s oikein, neulo langankierto ja nurja s nurin yhteen*, toista *–*. Toista kerroksia 1–2.

Kun kappaleen korkeus on 24 cm ja olet viimeksi neulonut puolipatentin 2. krs:n, neulo sileää oikeaa neuletta suljettuna neuleena ja kavenna ensimmäisellä kerroksella 1 s = 95 s.

Kun sileän neuleen korkeus on 19 cm, aloita kavennukset:

1. kavennuskerros: *neulo 2 s oikein yhteen, neulo 3 o* ja toista *–* kerros loppuun = 76 s. Neulo 2 krs oikein.

2. kavennuskerros: *neulo 2 s oikein yhteen, neulo 2 o* ja toista *–* kerros loppuun = 57 s. Neulo 1 krs oikein.

3. kavennuskerros: *neulo 2 s oikein yhteen, neulo 1 o* ja toista *–* kerros loppuun = 38 s.

4. kavennuskerros: *neulo 2 s oikein yhteen* ja toista *–* kerros loppuun = 19 s.

5. kavennuskerros: neulo 1 o, *neulo 2 s oikein yhteen* ja toista *–* kerros loppuun = 10 s.

Katkaise lanka, vedä se silmukoiden läpi ja kiristä reikä umpeen. Päätä langanpäät hyvin nurjalle.

Taita pipon reuna kolminkerroin.

Pipo on ihanan pehmeä ja lämmin!