Jo joutui armas aika ja suvi suloinen…

Kevätjuhla. Laitoin yhdeksäsluokkalaiseni maailmalle. Takana yhteistä taivalta kolme vuotta näiden nuorten kanssa. Samaan aikaan tyttäreni sai peruskoulun päättötodistuksen koulunsa kevätjuhlassa. Väistämättä tuli liikutuksen kyynel silmään – ilosta ja ylpeydestä sekä oman tyttäreni että oppilaideni takia.

Päivällä perheen kanssa kahvipöydän ääressä juhliessamme tyttären peruskoulun päättymistä, ajatukseni ja tunteeni olivat samat kuin kollegani Nooran tämänpäiväisessä facebookpäivityksessä. Nooran päivityksessä oli Alisa Martikaisen runo Sinä olet minun kaunein runoni.

Enpä tiennyt sitä silloin
kun pikkuruisen kätesi kämmeneeni suljin
kuinka pian nuo samat kädet
koulutodistusta
varmoin ottein
kevätaamuna pitelisivät.

Enkä minä tiennyt sitä silloin
kun unilaulun iltaisin sinulle lauloin
kuinka pian pieni lapseni
Suvivirttä
vahvoin sävelin
maailmaan valmiina laulaisi.

Enkä minä aavistanut lainkaan
kun illalla käsivarsilla pikkuistani pitelin
kuinka mitättömän hetken
saisin olla syli
ja satama
kuinka vähän aikaa viipyi kätesi kädessäni.

Enpä tiennyt sitä silloin
miten aika nopeutuu kun on äiti
ja äkkiä koko maailma
on sinun kotisatamasi
ja minä olinkin
vain laivanrakentaja

tein purrestasi vahvan maailman meriä varten.

Sinä olet minun kaunein runo, Alisa Martikainen

Elokuussa puhaltavat uudet tuulet ja siirryn erityisluokanopettajaksi Lyseoon. Elo on iloa ja onnea!

Elämä ei koostu vuosísta, vaan eletyistä ja jaetuista hetkistä. Kiitos työkavereilleni yhteistyöstä ja ystävyydestä – eletyistä ja jaetuista hetkistä <3