Kotityöt kaipaavat uutta näkökulmaa

Imuroin viikonloppuna kotiamme taaperoni kanssa. Oli liikuttavaa seurata, miten hän on osallistumalla ja seuraamalla oppinut käyttämään imuria ja välillä esimerkiksi irrottamaan suuttimen, jotta voi tarkemmin imuroida kiviä eteisestä. Ajoittain hän ammattimaisesti astui suuttimen päälle vaihtaakseen sen asentoon, jolla imuroidaan mattoa. Meillä kului imurointiin varmasti puolet pidempi aika kuin mitä olisi kulunut, jos olisin työn hoitanut itse, mutta toisen into ja yhdessä tekeminen varmasti antoi meille molemmille enemmän kuin pelkkä imurointi olisi antanut. Toki kotihommia on mukava tehdä toisinaan ihan itsekseen ja nopeasti, mutta välillä on hyvä yrittää nähdä työ arjen palasena eikä pelkkänä työsuoritteena. Tästä inspiroituneena aloin miettiä erilaista näkökulmaa kodin askareisiin.

Kotitöistä puhutaan usein “pakkopullana” ja keskustelu keskittyy helposti kotitöiden jakamisen aiheuttamiin erimielisyyksiin. Tästä toki kannattaa keskustella, mutta lähestymistapa voisi olla laajempikin. Annoin hiljattain Helsingin Sanomiin haastattelun kotitöihin liittyen (lue juttu täältä). Jutussa käsiteltiin amerikkalaista Fair Play -menetelmää, jossa kaikki kodin työt on jaoteltu erilaisiin tehtäväkortteihin, joita on tarkoitus jakaa perheessä puolisoiden kesken. Menetelmässä on paljon hyvää, mielestäni leikillisyys ja pelillisyys sopii erinomaisesti kotitöiden tekemiseen. On hienoa, että erilaisia tapoja jakaa kodin vastuita kehitetään ja tuodaan hauskalla tavalla ihmisten arkeen. Kannatan ehdottomasti kotitöistä keskustelua ja niiden jakamista niin, että kaikki perheenjäsenet voivat kokea niiden jakautuvan reilusti ja tavalla, joka ottaa huomioon mieltymykset ja osaamisen. Kotitöiden ei tarvitse jakaantua tasan, mutta kokemus tasapuolisuudesta on tärkeä. Menetelmä keskittyy pitkälti kahden puolison perheisiin ja sen tarkoituksena on rikkoa perinteisiä sukupuolirooleja kotitöiden jakamisessa. Siitä kuitenkin puuttuivat kaikki muut perhemallit ja esimerkiksi lapset oli jätetty kokonaan kotitöiden ulkopuolelle. Ajattelen, että lapsia ja miksei teinejäkin tällainen korttipakka, josta jokainen saa valita omia vastuita, voisi nimenomaan innostaa kodin töihin.

Yllä kuvattu menetelmä käsittää kotityöt laajana kokonaisuutena, johon kuului niin nuo perinteisiksi mielletyt kodin työt siivouksineen ja ruoanlaittoineen, mutta myös lasten synttäreiden järjestämiset, viikonloppusuunnitelmat, joulukorttien lähettämiset ja esimerkiksi lasten iltarutiinien hoitamiset. Tämä sai minut pohtimaan, että mitä jos kotityöt nähtäisiinkin arjen osana, eikä pelkkänä pakkona ja asiana, joka on hoidettava suu irvessä. Voisiko näkökulman muutos tehdä kotitöiden tekemisestä merkityksellisempää? Vaatii toki enemmän voimavaroja ottaa lapset mukaan pyykkihuoltoon tai ruoanlaittoon, mutta nuo hetket saattavat jäädä kaikille mieleen erityisinä. Varhain opitut taidot myös kantavat hedelmää lasten varttuessa.

Pienet lapset eivät koe kotitöitä kuormittavina, vaan mielenkiintoisina hetkinä päästä vääntelemään pyykkikoneen nappuloita luvan kanssa. Tästä voisimme me aikuisetkin oppia paljon! Mitä jos kodin imurointi olisikin hetki kuunnella lempimusiikkia äänet täysillä? Tai jos lasten kylvetys ja iltapuuro nimettäisiinkin yhdeksi arjen osaksi, jossa voi hetken pelkästään keskittyä pieneen ihmiseen? Toki arki on ajoittain myös kuormittavaa ja ajatus rauhallisesta iltapalahetkestä koko perheen kesken voi tarkoittaa pöydässä venkurointia ja kaatuneita puurokulhoja. Niidenkin keskellä on muistettava, että arki muodostuu pienistä paloista. Hetket ovat tärkeitä, vaikka olisivat kuinka arkisia tai tavallisia. Kotityöt ovat tavallisia ja silti arjen kannalta arvokkaita. Voisivatko ne olla myös mielekkäitä?

Kirjoittaja on Lapsiperheiden arjen tukeminen -toiminnan asiantuntija.