|

Kreivin kasvimaa

Anita Kreivi on kasvanut pienestä pitäen kasvimaan reunalla. Hän sai lapsuudenkodistaan Yli-Torniosta neuvot ja niksit hyötytarhan hoitoon, joten ei ihme, että Anitalla on laaja ja hyvinvoiva kasvimaa nytkin. Satoa tuottava kasvimaa on Anitan sydämen asia. Anita on ollut aktiivijäsen 20 vuotta Forssan Martoissa, jossa hän toimi myös useamman kauden puheenjohtajana.

Kukoistava kasvimaa

Anita Kreivin asuu miehensä kanssa omakotitalossa keskellä Forssaa. Kasvimaa on kooltaan 8 x 4 metriä. Muhevassa mullassa kasvaa monenlaista syötävää, ja rivit ovat hyvässä ojennuksessa. Kasvussa on perunoita, punajuuria, retiisejä, herneitä, porkkanoita, tilliä, persiljaa, pinaattia, kolmea laatua salaattia, sipuleita, yrttejä, kesäkurpitsaa ja maa-artisokkaa. Pieni yrttimaa tuottaa aromikkaita mausteita koko kesän tarpeiksi.

Anita Kreivi kasvimaallaan alkukesästä.

Kasvimaan ulkopuolella on lisäksi marjapensaita, omenapuita, lipstikkaa, raparpereja ja kukkia. Vihannesmaan reunalla kukoistaa kehäkukkia, ruiskaunokkeja, harsokukkaa ja silkkikukkia. Pitäähän sitä olla tarjolla myös silmänruokaa.

Kehäkukan terälehtiä Anita käyttää salaateissa pitkin kesää. Syksyllä hän säilöö, kuivattaa ja pakastaa hyötytarhansa antia. Satoa riittää jaettavaksi asti, ja niinpä ystävät sekä sukulaiset saavat nauttia takuutuoreista ja myrkyttömistä kasviksista. Anita toteaakin, että kun antaa, niin saa.

Kasvimaan ympärillä on marjapensaita ja kukkasia.

Kuntoa ja henkistä ravintoa

Anita Kreivin mielestä kasvimaalla puuhastelu tekee hyvää niin keholle kuin mielelle. Hyötyliikuntaa parhaimmillaan! Anitan kasvimaalla on käytössä kiertoviljely. Maa oli alun perin savista, joten sitä on 40 vuoden ajan parannettu kompostimullalla ja hiekalla. Ilmeisen onnistunut ratkaisu, sillä kasvimaa on satoisa ja kaunis.

Anita esitteli retiisejä, jotka olivat muhkeampia kuin koskaan aikaisemmin, kiitos viileän kevään ja sateen.

Anitan lempiruokaa kesäisin on kasvissosekeitto, eikä siihen tarvitse ostaa kuin kukkakaali kaupasta, sillä muut ainesosat löytyvät omalta pihalta. Anita on reipas ja hyväkuntoinen, joten kipinkapin kasvimaata perustamaan, siinä on taikaa.

Pienessäkin yrttimaassa pystyy kasvattamaan monimuotoisesti.

Anita kertoi, että kasvimaa vaatii jatkuvaa hoitoa, mutta työmäärä kannattaa, sillä itsekasvatettu on parasta ruokaa.

Anita Kreivi käyttää kasteluun sadevettä, jota kerätään tynnyreihin.

Kukat ovat paitsi silmänruokaa, niin osa on myös syätäviä, kuten kehäkukka.