|

Limepiirakka (Key lime pie) ja villasukka-arvontamuistutus

Hiihtoloma kääntyy viikonloppuun. Viikko on kulunut todella nopeasti. Olen puuhastellut kotihommia, kaikenlaisia rästihommia (siis sellaisia hommia, jotka hoidan, kun on aikaa paneutua niihin) ja tehnyt käsitöitä. Paljon oli suunnitelmia lomalle, mutta paljon olen kyllä saanut tehtyäkin. Lepäily ei ole oikein minun juttu, sillä voimaannun ja virkistyn puuhastelemalla. Olen päivistä sekaisin, myös viikoista, kuten lomalaisen kuuluukin olla.

Edellisessä blogipäivityksessäni oli villasukka-arvonta. Arvonta päättyy sunnuntaina 10.3.2019 klo 18.00. Klikkaa edelliseen blogipäivitykseeni TÄSTÄ ja osallistu arvontaan.

Olen jo muutamana vuonna aina hiihtoloman aikaan tehnyt limepiirakan. Oli siis perinteisen limepiirakan aika. Piirakka valmistuu nopeasti, mutta se tulee jäähdyttää hyvin. Piirakka on parhaimmillaan kylmänä. Jos laitat liian lämpimän piirakan päälle kermavaahtokoristeet, niin ne sulavat.

Limea voi käyttää erilaisten ruokien, juomien ja jälkiruokien mausteena. Ruokien maustamiseen ja koristeluun limen kuorta käytettäessä pitää kuori pestä huolellisesti lämpimällä vedellä ja kuoresta käytetään vain sen pintakerros. Limemehua ja -kuorta voi käyttää esimerkiksi leivontaan, lohen maustamiseen tai graavaukseen.

Makea limepiirakka (Key lime pie)

Pohja

200g Digestive-keksejä
75g voita sulatettuna

Täyte

4 keltuaista
1prk(397 g) kondensoitua, makeutettua maitoa
1 1/4dl limetin mehua (3 limeä)
2tl limetin raastettua kuorta

Koristeeksi

1-2dl kuohu- tai vispikermaa
limetin raastettua kuorta, limetin viipaleita tai kiiviä viipaloituna

1. Kiinnitä leivinpaperi irtopohjavuoan (halkaisija 24 cm) pohjalle. Voit hienontaa keksit monitoimikoneessa. Minä laitoin keksit kolmessa erässä pakastepussiin ja hienonsin erä kerrallaan kaulimella.

Lisää voisula. Sekoita tasaiseksi. Painele keksiseos vuoan pohjalle ja hieman myös reunoille. Paista pohjaa 175 asteessa noin 8 minuuttia.

2. Vatkaa keltuaisten rakenne rikki kulhossa. Kaada kulhoon kondensoitu maito ja limenmehu. Lisää limetin kuori. Vatkaa tasaiseksi seokseksi. Kaada täyte pohjan päälle.

3. Paista 175 asteessa uunin alatasolla 10-15 minuuttia. Ota piirakka uunista. Piirakan keskusta heiluu hieman vielä tässä vaiheessa. Anna piirakan jäähtyä ja siirrä piirakka jääkaappiin vähintään 3 tunniksi, mielellään yön yli.

4. Vaahdota kerma. Koristele piirakka kermavaahtopursotuksilla ja limetin kuorella, limetin viipaleilla tai kiiveillä.

Piirakan voi pakastaa. Anna pakastetun piirakan sulaa noin 20 minuuttia ennen tarjoamista.

Limepiirakan pirteää huomenna alkavaa viikonloppua!