|

Luonto on täynnä hyviä makuja

Sirkka Siikonen on makujen martta. Hän säilöö keväästä syksyyn luonnon antimia, niin metsästä kerättyjä kuin omasta isosta puutarhasta poimittuja. Joka vuosi hän kokeilee uusia makuyhdistelmiä. Tänä vuonna päärynät ja lehtikaali tekivät makuliiton, mausteina mm. chilejä ja sinapinsiemeniä. Maistoin ja herkkua oli!

Villivihannekset

Keväällä Sirkka innostui villivihanneksista. Hän keitteli kokoon kuusenkerkkäsiirappia, pakasti annospusseihin vuohenputkia, nokkosia ja poimulehtiä. Niistä riittää makuja moneen salaattiin ja piirakkaan pitkin talvea.

Lehtikaalisato oli tänä vuonna reilu.

Marjat ja hedelmät

Siikosten pihapiirissä on hyvää tilaa kasvattaa marjapensaita, hedelmäpuita, kukkia ja vihanneksia. Rannan tuntumassa on kasvussa jopa koripajuja. Sirkka kertoi, että hän käyttää lannoitukseen vain kompostimultaa.

Puutarhassa on kasvussa muun muassa pensasmustikoita, lakkavadelmia, karviaisia ja herukoita. Puutarhan kuningatar on satoisa päärynäpuu. Omenapuita on useita lajikkeita ja puutarhan reunusaitana on marja-aronioita sekä tyrnejä. Eikä pidä unohtaa luumupuita. Sirkka on leikannut omenapuut sateenvarjon mallisiksi, joten omenien poiminta käy näppärästi.

Sirkan päärynäpuu tuottaa niin paljon hedelmiä, että sadosta riittää jaettavaa suvulle ja naapureille.

Luonto on lähellä, ja pihalla käy kauriita, supeja ja jäniksiä verottamassa satoa, mutta Sirkka toteaa rauhalliseen tapaansa, että kaikille kyllä riittää purtavaa.

Syksyllä Sirkka säilöö, hilloaa, pakastaa ja kuivattaa. Hän pakastaa kauneimmat vadelmat kakunkoristeiksi siten, että esipakastaa marjat asettelemalla ne riveihin tarjottimelle, jonka jälkeen vadelmat pussitetaan annoksiksi. Vadelmat antavat lempeää makua myös punaviinimarjamehuun. Mustaherukoista Sirkka tekee mehun lisäksi hilloa, mikä sopii erinomaisesti linnunlihan kanssa.

Marjapensaat ovat suorissa riveissä.

Uutena kokeiluna Sirkka yhdisti karviaiset ja porkkanat hilloksi. Porkkanoiden aromit miedonsivat karviaisen terävyyttä. Omenista ja päärynöistä Sirkka valmistaa kuivaamalla naposteltavia makupaloja, sekä hilloa ja tuoremehua.

Ahkera ja aikaansaava, siinä pari osuvaa adjektiiviä kuvailemaan Sirkkaa. Olisiko nuorekkaan olemuksen ja energisyyden salaisuus marjoissa ja villivihanneksissa?

Kuivatut päärynä- ja omenaviipaleet maistuvat lastenlapsille.