Martta vai marittaja – kumpi parempi?

Tuttava osti viime vuonna hervottoman ison, kauniin ja ihanan asunnon. Kävin ihastelemassa uutta kotia ja samalla sain kysymyksen; oletko kuullut Marie Kondosta?

No, en ollut. Mutta ymmärsin että lukemalla kirjat (äärimmäisen tärkeää lukea Marie Kondon kirjat, näin olen ymmärtänyt, muuten ei marittamisesta ymmärrä yhtään mitään), saisin sellaisen seesteisen, toimivan ja pirskahtelevan kodin.

En ole vieläkään lukenut Marie Kondon oppeja. Seuraamalla yhtä Facebook-ryhmää olen oppinut että minun tulisi käydä koko kotini, irtaimistoni ja elämäni läpi, pysähtyä jokaisen tavaran kohdalla ja kysyä itseltäni “tuottaako tämä minulle iloa?“.

Ryhmässä jota seuraan, on yli 50.000 jäsentä. Näin sivusta seuraavana näyttää lyhykäisyydessään siltä että vanhoista, harmeja aiheuttavista, tavaroista yritetään säkkikaupalla päästä eroon jotta voitaisiin hankkia uusia pirskahtelevia tavaroita tilalle.

Hämmennystä minussa on herättänyt lähinnä se, että vanhoista tavaroista eroon pääseminen aiheuttaa hyvin paljon hämminkiä. Kun kukaan ei niitä osta FB-kirppiksillä, suututaan vähän kun ei kelpaa, ja sitten viedään kaatopaikalle. Kiristellään hampaita kun kuolinpesiä pitäisi saada tuhottua, menetetään hermoja kun kaikkea vanhaa perintötavaraa on tullut hillottua vintille ja lasten askartelut joutaa pois tilaa viemästä.

En ole siis marittanut yhtään mitään. Päinvastoin.

Kodissa on tavaraa ihan riittämiin. On isovanhemmilta peritty astiastoa, on 50- ja 60- ja 70-lukua, on uutta, on kirpparilöytöjä. On lapset ja kaikki heidän askartelunsa. Välillä on siistiä, välillä ei.

Olen mielessäni usein verrannut marttailua ja marittamista. Niin lähellä toisiaan, mutta samalla niin kaukana.

Itse olen pienestä pitäen oppinut että korjataan niin kauan kuin mahdollista, keksitään uusiokäyttöä ja huolletaan tavaroille pitkää ikää. Myönnän että olen myös heikkona tiettyihin vanhoin asioihin, ja vaalin muistoja myös esineiden kautta.

Martta vai marittaja – kumpi sinä olet?