Miksi olen alkanut valehtelemaan kulutuskäyttäytymisestäni?
Olen viime aikoina pohtinut paljon ilmastonmuutosta ja luontokatoa omien henkilökohtaisten kulutusvalintojeni näkökulmasta. Ajatusteni ja tekojeni välillä tuntuu olevan usein ristiriitaa. Haluaisin olla ekososiaalisesti sivistynyt* ja vastuullinen kuluttaja. Todellisuudessa kulutusvalintojani ohjaavat usein itsekkäät ja ristiriitaiset motiivit.
Ristiriitaisten kulutusvalintojeni viherpesu
Käyttäytymiseni on myös kietoutunut monin tavoin kulttuurisiin ja yhteiskunnallisiin tekijöihin. Koronaviruspandemia pakotti luopumaan monista totutuista tavoista, kuten lentomatkailusta. Omalla kohdallani muutos entiseen on iso, sillä harrastin ennen lomamatkailua lentäen useita kertoja vuodessa. Perustelen nykyistä lentämättömyyttäni mielelläni ilmastosyillä. Todellisuudessa tämä ei kuitenkaan ole koko totuus. Ilman koronaviruksen väliintuloa lomalennoissani ei olisi todennäköisesti tapahtunut näin dramaattista muutosta. Asiaan liittyy myös toinen korona-ajan ilmiö. Vuonna 2021 Kennelliiton rekisteriin merkittiin lähes 53 000 uutta koiraa. Yksi niistä muutti meille. Kotoilu ja lyhyet maata pitkin tehdyt reissut koiran kanssa ovat toistaiseksi voittaneet lentomatkailun. Haaveilen kuitenkin yhä myös kaukomatkoista.
Toisaalta myös lemmikkikoirani hankintaan voi suhtautua kriittisesti niin taloudellisesta kuin ekologisestakin näkökulmasta. Koiran hiilitassunjälki kuormittaa ympäristöä ja eläinlääkärin laskut lompakkoa. Seurasin Twitterissä jokin aika sitten keskustelua, joka liittyi taajamien pientareisiin ja pölyttäjiin. Keskustelussa pohdittiin vakavissaan sitä, pitäisikö pientareille pissaaville lemmikkikoirille määrätä esimerkiksi 15 kilon maksimimassa kestävyyssyistä. Tähän anekdoottiin vedoten korostankin nykyään mielelläni omaa pienikokoista seurakoiraani ekologisena valintana.
Syntilistani ristiriitaisista kulutusvalinnoista on loputon. Hankimme esimerkiksi viime kesänä uuden isohkon huviveneen. Häivyttääkseni hankinnan ekologista ja taloudellista järjettömyyttä syyllistyn viherpesuun. Koen suurta tarvetta korostaa sitä, kuinka uusi perämoottori on aikaisempaa ympäristöystävällisempi, vaikka todellisuudessa siinä on viisi kertaa enemmän hevosvoimia kuin vanhassa. Maalaan mielelläni myös mielikuvia siitä, miten mahdumme nyt samaan veneeseen lähipiirini kanssa viettämään aurinkoisia kesäpäiviä. Isompi vene tarjoaa toisin sanoen kokonaan uudenlaisia mahdollisuuksia sosiaaliseen elämään. Tuntuu häpeälliseltä myöntää edes itselleen, että uusi kiiltävä vene itsessään tuo iloa ja turhamaista luksusta omaan vapaa-aikaani. Kehtaanko enää edes sanoa harrastavani moottoriveneilyä? Soutaminen ja melominen ovat nykyään paljon trendikkäämpiä ja kestävämpiä tapoja liikkua vesillä. Ne kasvattavat kaupan päälle vielä kuntoakin.
Muutos ei synny yksin
Yllä olevat esimerkit ristiriitaisista kulutusvalinnoistani ja tarpeestani keksiä niille jopa valheellisesti ekologisia perusteluja liittyvät ilmastoahdistukseeni ympäristökriisien edessä. Nykyinen materialistiseen kulutukseen keskittyvä elämäntapani on murroksessa. Omaa käyttäytymistä on kuitenkin vaikea muuttaa nopeasti.
Muutos ei myöskään synny, jos se pitää tehdä yksin. Myös muiden pitää muuttua. Nykyiset kulutustapamme tarvitsevatkin pikaista haastamista, sillä maapallo ei enää kestä nykyistä kulutustamme. Kuluttaminen ei ole vain pelkkää ostelua. Sen välityksellä kommunikoimme ja jaamme merkityksiä siitä, ketä olemme, mihin kuulumme ja mitä arvostamme. Kuluttamiseen sisältyy siten valtava muutospotentiaali, joka voi määrittää myös kokonaan uuden normaalin. Tähän tarvitaan esikuvia ja edelläkävijöitä, joita seuraamalla kestävästä kuluttamisesta tulee valtavirtaa myös minun elämässäni.
* Ekososiaalinen sivistys on inhimillisen kasvun kautta saavutettua ymmärrystä oikeuksista ja velvollisuuksista, jotka perustuvat ihmisen riippuvuuteen luonnosta ja toisista ihmisistä. Ekososiaalisen sivistyksen arvopohja muodostuu vapaudesta, vastuullisuudesta, kohtuullisuudesta ja ihmistenvälisyydestä. Ekososiaalisesti sivistynyt kansalainen on seuraamustietoinen. Hän tunnistaa ekologisen, sosiaalisen ja taloudellisen todellisuuden välisiä keskinäisriippuvuuksia ja ymmärtää oman toimintansa vaikutuksia muihin ihmisiin, luontoon ja yhteiskuntaan niin lähellä kuin kaukanakin. (Lähde: Wikipedia)
Minna Markkanen, Takuusäätiö
Kirjoittaja työskentelee Takuusäätiössä, jossa pohtii muun muassa kestävän hyvinvoinnin kysymyksiä Kestävät talouspolut -kehittämishankkeessa.
Tämä blogikirjoitus on julkaistu Kestävät talouspolut -hankkeessa. Muut hankkeen blogitekstit löydät tästä linkistä.