Mukaan ottamisen päivä

Kansainvälistä suvaitsevaisuuden päivää vietettiin 16.11. Päivän tavoitteena on muistuttaa, ”kuinka olennaista ihmisten moninaisuuden, vapauden ja tasa-arvon kunnioittaminen on kansainväliselle rauhalle sekä taloudelliselle ja sosiaaliselle kehitykselle” (Suomen YK-liitto). Ajatus on tärkeä ja kaunis, mutta suvaitsevaisuus terminä ei välttämättä kuvasta tätä henkeä. Sillä on hankala sointi: Voiko suvaita tasa-arvoisesti samalta korkeudelta, vai onko suvaitsija aina ylempänä? Vai onko suvaitsevaisuus toisen sietämistä silloin, kun muutakaan ei voi? 

Miltä kuulostaisi kansainvälinen mukaan ottamisen päivä? 

Sanoilla on merkitystä, sillä hahmotamme ympäröivää maailmaa niiden avulla. Ne luovat mielikuvia ja muovaavat ajatteluamme. Mutta mitä ”suvaitsemisen” tilalle? Mihin meidän tulee pyrkiä, jos emme halua tyytyä vain sietämään?  

Todellinen yhdenvertaisuus lähtee osallisuudesta; siitä, että on mahdollisuus tehdä ja toimia muiden mukana, ei olla vain tekemisen kohde. Miltä kuulostaisi kansainvälinen osallisuuden päivä? Tai kansainvälinen mukaan ottamisen päivä? 

Tilastotiedosta yksilöksi 

Julkinen sektori ja esimerkiksi tutkimuslaitokset tekevät työnsä luonteesta johtuen yleistyksiä: tilastoissa ihminen päätyy aina edustamaan yhtä tai useampaa viiteryhmää. Suomalainen, ulkomaalainen, maahanmuuttanut, mies, nainen, hetero, homo, uskontokuntaan kuuluva, uskontokuntaan kuulumaton ja niin edelleen. Tämä on välttämätöntä, sillä lakeja on säädettävä ja tietoa luetteloitava isommat ryhmät huomioiden. 

Mutta missä näkyy yksilö ja hänen ainutlaatuisuutensa? Missä voi tulla kohdatuksi ja mukaan otetuksi omana itsenään eikä viiteryhmäryppäänsä edustajana?  

Siellä, missä kokoonnutaan ja tehdään yhdessä. Järjestöissä, yhdistyksissä, työpaikoilla, asukas- ja nuorisotaloilla, vanhempaintoimikunnissa, harrastusryhmissä. Siellä, missä erilaiset yksilöt tekevät ja toimivat yhteisen päämäärän eteen, eikä kukaan ole kiintiön edustaja vaan tuo yhteiseen tekemiseen oman näkemyksensä, kokemuksensa, tietonsa ja taitonsa. 

Ryhmän ei tarvitse olla iso eikä järjestäytynyt. Voi soittaa naapurin ovikelloa ja pyytää pihatalkoisiin tai ehdottaa lapsen koulukaverin vanhemmille yhteisiä myyjäisleipojaisia. Kenen kanssa sinä teit viimeksi jotain yhdessä? Kenet voisit seuraavaksi ottaa mukaan? 

Taru Karonen, kehittämispäällikkö, Marttaliitto
Terhi Lindqvist, kehittämispäällikkö, Marttaliitto

Marttaliitto allekirjoitti 16.11. järjestöjen yhteisen kannanoton “Nykyinen tapa puhua
maahanmuuttaneista työntää ihmisiä yhteiskunnan ulkokehälle” Voit lukea kannanoton täältä.