Naurua ja kahvia

Poliisi alkoi järjestää perjantaitapaamisia yhdessä pääkaupunkiseudun moskeijoista. Ensimmäisellä kerralla porukka hiljeni, kun virkapukuiset kävelivät rukouksien jälkeen sisään. Epäluuloa saattoi kosketella käsin. Monella oli kielteisiä mielikuvia poliisista tai viranomaisista yleensä aiempien kokemusten perusteella. Moskeijan työntekijä avasi vieraiden kanssa keskustelun yksilön oikeuksista Suomessa. Ihmiset alkoivat vähitellen heräillä: tämähän koskee minua. Kysymyspadot aukesivat kunnolla, kun poliisit kutsuttiin mukaan yhteiselle aterialle. Tapaamisista tehtiin säännöllisiä.

Norjalaisessa maakuntakaupungissa radikalismia ehkäisevät kaupungin työntekijät alkoivat kiertää leivonnaisten kanssa uskonnollisia ryhmiä ja korttelitaloja. ”Naurua ja kahvia” on heille ihan oikea metodi, jolla rakennetaan luottamusta eri ryhmien ja yksilöiden välillä. Kahvin ja naurun lisäksi tarvitaan aikaa. Luottamus ei synny hetkessä kriisin ollessa jo päällä.

Siltoja on rakennettava moneen suuntaan. Suuri osa ihmisten välisistä konflikteista johtuu erilaisista tavoistamme havainnoida maailmaa. Emme tulkitse käsitteitä ja ongelmia samalla tavalla. Poliisi tai imaami ei tarkoita kaikille samaa asiaa. Katsomme niitä omasta historiastamme käsin.

Ihmisten ongelmia voi ja pitää yrittää ratkoa viisaalla lainsäädännöllä. Arjen ongelmiin on kuitenkin reagoitava paikallisesti, silloin kun ne ovat ajankohtaisia. Yhdessä syöminen on yksi tapa inhimillistää toinen. Kanssaruokailija ei ole vain poliisi tai imaami vaan ihminen, jolla on oma yksilöllinen elämänsä ja mielipiteensä.

Kuka saa kuulua joukkoon

Kaikista etnisistä taustoista tulevat nuoret ja aikuiset tarvitsevat turvallisen tilan, jossa voi keskustella luottamuksellisesti itseä kiinnostavista asioista. Tarvitaan jatkuvuutta ja myötätuntoa. Jokaisella on tarve kuulua joukkoon.

Teini-ikäinen poikani ei puhu toisen polven maahanmuuttajista. Hän tuskin ymmärtää käsitettä. On aika sama, ovatko Danel ja Moha syntyneet Jorvissa vai Jordaniassa. Minä, aikuinen, haluan kuitenkin yleensä tietää, kuka on mistäkin kotoisin, sen sijaan, että näkisin Suomessa syntyneet suomalaisina, kaverit kavereina. He voivat olla Suomen muslimeja, suomalaisia etniseen vähemmistöön kuuluvia, silti aina suomalaisia, oman kaupungin ja kaupunginosan poikia ja tyttöjä.

Myös koulun ja palkkatyön ulkopuolella on oltava oikeus juurtua. Miksi jättää suomalaisuuden ulkopuolelle ihminen, joka haluaa olla omalla tavallaan osa sitä? Koko perhettä on tuettava. Työelämän ulkopuolella olevat naiset tarvitsevat jonkun, joka hakee heidät kotoa mukaan uusiin yhteisöihin. On tarjottava liikuntaa ja kokkausta, monenlaisia vapaa-ajanviettomahdollisuuksia, jotka ottavat mukaan yhteisöön.

Parasta yhdessä

Martat ovat olleet aktiivisia monissa hankkeissa kertomassa ja opastamassa kädestä pitäen suomalaiseen arkeen. Olemme lähteneet innolla mukaan Arki sujuvaksi-, Makuja- ja Parasta yhdessä -hankkeisiin. On leivottu, lajiteltu jätteitä, maisteltu mausteita, tehty rantakalaa. Kaikessa toiminnassa vapaaehtoisten rooli on ollut tärkeä. Iso kysymys kuuluu, mitä teemme, kun hankkeet loppuvat. Mitä kokemuksista jää käteen? Miten voimme oikeasti tavoittaa kaikki ne, joita arkinen toimintamme voisi kiinnostaa, synnyinpaikasta ja tämänhetkisestä kielitaidosta riippumatta? Näkyykö avoimuus oman yhdistyksen arjessa? Miten juurrutamme ja luomme yhteisöä?

Näihin kysymyksiin etsitään vastauksia yhdessä eri puolilla maata juuri nyt. Minkään alueen tai ongelman edessä ei pitäisi nostaa käsiä pystyyn ja luovuttaa. Luottamuksen rakentamisessa ja toiminnan uudistamisessa menee kuitenkin aikaa. Anna siis uuden tulokkaan olla sellainen kuin hän on, ja jatka yrittämistä. Jaa vastuuta ja tee asioita yhdessä muiden kanssa. Aloita vaikka tarjoamalla kahvia, nauraakin voi, jos naurattaa.

Blogin esimerkit ovat Kirkon ulkomaanavun radikalisaation ehkäisemishankkeen Reach Outin kansainvälisestä seminaarista elokuulta 2017. Martat ovat mukana toiminnassa luomassa perheiden tuen mallia.

Kuva: Marttaliitto ry/ Arki sujuvaksi -toiminta