|

Sukat äidille -kampanja ja #villasukkahaaste – “Voi, kuinka hauskaa!” huudahtaa neulootikko.

Minulla on krooninen hyvänlaatuinen neuloosi, mikä oireilee aika ajoin pitkiäkin jaksoja. Neulootikkona minulla on välillä jopa pakonomainen tarve neuloa, kauppareissuilla on vähintäänkin pyörähdettävä lankahyllyjen luona ja arkiaamutkin aukeavat mukavasti päivään, kun neulon ainakin muutaman rivin työn alla olevaa neuletta.

Tänä syksynä olen ottanut oikein mallikkaasti haltuun sukan kantapään neulomisen Variskankaan Marttojen ja äidin ohjeiden ansiosta. Vahvistetun kantapäänkin neulominen onnistuu nykyään vaikka telkkaria katsoessa. Sukkapuikot heiluvat ja sukkia syntyy!

Vuonna 2019 Marttaliitto täyttää 120 vuotta ja Kätilöliitto 100 vuotta. Juhlavuoden Sukat äidille -kampanjassa lahjoitetaan kaikille ensimmäistä kertaa äideiksi tuleville villasukat. Sukat voi myös tehdä omalle äidille, mummolle tai muulle itselle tärkeälle äidille.

Kampanjaan voi osallistua tekemällä sukkia eri tekniikoilla tai lahjoittamalla lankoja neulojille. Sukkien tekotapa, malli, väri ja kuvio voi valita vapaasti. Sukat tehdään kokoihin 36-41 kokoihin, eniten tarvitaan koon 39-40 sukkia. Sukkia voi toimittaa keräyspisteisiin pitkin syksyä ja ensi vuotta. Sukat toimitetaan eteenpäin sovittuina päivinä, yhteensä 4 kertaa.

Kajaanissa sukkia ja lahjoitettuja lankoja voi toimittaa Marttalaan (Sammonkatu 10) ja Lehtikankaan monitoimitalon kirjastoon (Rinnekatu 2) kirjaston aukioloaikoina, ma-to klo 10-19 ja pe klo 10-16. Muiden paikkakuntien keräyspisteistä voit kysyä oman paikkakunnan Martoilta. Täältä löydät marttapiirit ja yhdistykset yhteystietoineen KLIK.

Tänään sain valmiiksi lilan sävyiset villasukat Novita Nalle Garden -langasta. Ohjeena käytin Novitan Nalle -langasta perusvillasukkaohjetta. Sukissa on vahvistettu kantapää ja kärjessä leveä nauhakavennus.

Tästä klikkaamalla pääset Novitan nettisivujen etusivulle KLIK
ja tästä löydät Novitan perusvillasukan ohjeen Nalle -langasta KLIK. Laitan ohjeen myös tämän päivityksen loppuun, jos linkki ohjeeseen vuosien varrella ei muuttuu.

Eikä tässä vielä kaikki! Löysin kauppareissulla tämän

Novita kannustaa ja haastaa opettelemaan sukan neulomisen ja jakamaan tekemiensä sukkien kuvia instagramissa:

“Oletko aina halunnut oppia villasukan kantapään? Onko ystäväpiirissäsi tai työpaikallasi henkilöitä, joiden villasukka ei koskaan valmistunut koulun käsityötunnilla. Eipä hätää! Ota Villasukkahaaste vastaan ja haasta itsesi tai kaverisi mukaan.

Novita kannustaa ja jakaa mielellään haasteeseen osallistuvien sukkakuvia somessa. Käytä Instagramissa tunnisteita #villasukkahaaste ja #novitaknits, jotta löydämme sinut. Arvomme osallistuneiden kesken tuotepalkintoja ja pääsylippuja Suomen Kädentaidot -messuille Tampereelle.”

Sukat äidille -kampanja ja #villasukkahaaste – voi, kuinka hauskaa! Nyt siis sukkapuikot suihkamaan!

Perusvillasukat Novita Nalle

OHJEEN SUUNNITTELIJA: Novita

SUKKIEN KOKO: 30(38)46
LANKA: Novita Nalle 100 g (100 g) 150 g
TEKNIIKKA: Neulominen
VAIKEUSASTE: Helppo

Aloittaminen

Luo 48(56)64 s sukkapuikoille ja jaa silmukat neljälle puikolle, 12(14)16 s kullekin. Kerroksen vaihtumiskohta
on aina I ja IV puikon välissä. Neulo sitten suljettuna neuleena joustinneuletta 12(14)16 cm.

Kantatilkku

Aloita kantatilkku neulomalla I puikon s:t IV puikolle (= 24-28-32). Jätä muut s:t odottamaan. Käännä työ,
nosta 1.s neulomatta ja neulo muut s:t nurin. Käännä työ, *nosta 1 s neulomatta, neulo 1 s oikein*, toista *-* vielä
11(13)15 kertaa. Toista näitä kahta kerrosta yhteensä 12(14)16 kertaa (= 24-28-32 krs).

Kantapohjan kavennukset

Neulo vielä nurjan puolen kerros ja aloita kantapohjan kavennukset: jatka samaa vahvennettua neuletta kuin
aiemmin. Neulo työn oikeasta reunasta kunnes toisessa reunassa on jäljellä 9(10)11 s. Tee ylivetokavennus (=
nosta 1 s oikein neulomatta, neulo 1 s oikein ja vedä nostettu s neulotun yli) ja käännä työ. Nosta 1.s neulomatta,
neulo 6(8)10 s nurin ja neulo 2 seuraavaa s:aa nurin yhteen, käännä työ. Nosta 1.s neulomatta, neulo kunnes on
jäljellä 8(9)10 s, tee ylivetokavennus. Jatka edelleen samalla tavalla siten, että sivusilmukat vähenevät koko ajan
ja keskiryhmän s:t pysyvät samana eli 8(10)12 s. Kun sivus:t loppuvat, jaa kantalapun s:t 2 puikolle (4,4 – 5,5 –
6,6).

Poimi sitten vapaalle puikolle kantalapun vasemmasta reunasta 12(14)16 s + 1 s puikkojen välistä. Neulo
poimitut s:t kiertäen oikein I puikolle. Neulo II ja III puikon s:t oikein. Poimi kantalapun oikeasta reunasta
12(14)16 s + 1 s puikkojen välistä ja neulo poimitut s:t kiertäen oikein IV puikolle.

Kiilakavennukset

Jatka näillä kaikilla 58(68)78 s:lla sileää ja tee kiilakavennukset: neulo I puikon lopussa 2 viimeistä s:aa oikein
yhteen ja IV puikon 2 ensimmäistä s ylivetäen oikein yhteen. Neulo 1 välikerros ja toista kavennukset. Tee
kavennukset joka 2. kerros. Kun kaikilla puikoilla on jäljellä 12(14)16 s, lopeta kavennukset.
Jatka sileää neuletta kunnes pohjan pituus on 15(20)25 cm tai pikkuvarvas peittyy.

Kärkikavennukset

Aloita sitten kärkikavennukset: neulo I ja III puikon lopussa 2 s oikein yhteen, 1 s oikein ja neulo II sekä IV
puikon alussa 1 s oikein ja tee ylivetokavennus. Tee kavennukset kuten edellä joka 2.krs kunnes joka puikolla on
jäljellä 5(6)7 s. Tee sen jälkeen kavennukset joka krs:lla. Kun työssä on jäljellä 8 s, katkaise lanka ja vedä se
silmukoiden läpi ja päättele hyvin.