Inkivääri

Inkivääri (Zingiber officinale) kuuluu laajaan trooppisten liljakasvien sukuun, jonka päälevinneisyysalue on Kaakkois-Aasiassa. Inkiväärin juurakosta saadaan voimakasta maustetta. Inkiväärin sukulaisia ovat kurkuma ja kardemumma.

Maustepurkissa tai -pussissa myytävä inkivääri on kuivattua ja jauhettua juurakkoa. Mausteen väri vaihtelee vaaleankeltaisesta tummankeltaiseen sen mukaan, onko mausteeseen käytetty juurakon kuorta. Makua voi luonnehtia pistäväksi mutta samalla makeaksi. Makuun vaikuttavat aromaattiset, haihtuvat öljyt ja hartsi.

Inkivääriä saa jauheen lisäksi tuoreina monihaaraisina juurakonpalasina, hillona, hillottuina paloina ja tahnana.

Jo pieni erä kuorittua ja raastettua inkiväärin juurakkoa antaa ruokiin voimakkaan maun. Erityisesti Kaakkois-Aasian keittiöissä ja Kiinassa inkivääri on tavanomainen arkiruoan mauste. Suomessa inkivääriä käytetään erityisesti piparkakkujen, maustekakkujen, viilin, juomien ja jälkiruokien mausteena. Inkivääritahnaa käytetään erityisesti wokkiruokiin.

Monissa luontaistuotteissa, joita suositellaan nivelten hoitoon, on inkivääriä. Luontaislääkinnässä inkivääriä käytetään myös edistämään ruoansulatusta.