OKEI – Oppeja kestävään elämään
Hanke on päättynyt.
Suuri kiitos yhteistyökumppaneille!
Tavoitteet
Hankkeen tavoitteena on lisätä kestävän arjen tietoutta yhteistyössä maaseudun koulujen, kotien ja järjestötoimijoiden kanssa. Tavoitteena on vahvistaa vapaaehtoisten osaamista kestävän arjen toimintatapojen jalkauttamisessa kouluihin. Yritysvierailuiden tavoitteena on tutustua maaseutuyrittäjien työhön ja sitä kautta lisätä kotimaisen ruoan arvostusta sekä edistää yhteisöllisyyttä ja osallisuutta. Tavoitteena on myös verkostoyhteistyön vahvistaminen. Hyvällä verkostoyhteistyöllä vahvistetaan toimijoiden keskinäistä luottamusta ja lisätään tietoutta kumppaneiden toiminnasta.
Kohderyhmät
Hankkeen pääasiallinen kohderyhmä on maaseutualueilla ala- ja yläkouluissa opiskelevat lapset ja nuoret. Toimintaa toteutetaan myös 2. asteen oppilaitoksissa. Kohderyhmänä ovat myös oppilaitosten opettajat, toiminnassa mukana olevat vapaaehtoiset sekä oppilaiden lähipiiri.
Toiminta
Toimintaa toteutetaan oppilaitoksissa pitämällä luentoja, kursseja, työpajoja ja neuvonnallisia toimintapisteitä yhteistyökumppanin kanssa sovituista teemoista. Teemoina ovat mm. terveellinen ja ympäristöystävällinen ruokavalio, ympäristön ja luonnon hyvinvoinnin lisääminen, ruoan arvostuksen lisääminen, hävikkiruoan välttäminen ja hyödyntäminen, kestävää kehitystä edistävät kädentaidot, ekologinen kodinhoito ja talousasiat.
Neuvontamateriaalia tuotetaan koulujen omatoimiseen käyttöön. Opettajille ja vapaaehtoisille laaditaan ohjeet ja taustamateriaali toimintapisteiden ja työpajojen toteuttamiseen. Oppilasvierailuja maaseudun yrityksiin suunnitellaan ja toteutetaan yhdessä paikallisten yrittäjien kanssa.
Yhteistyökumppanit
Keskeisiä yhteistyökumppaneita ovat muun muassa:
– Marttayhdistykset ja muut kolmannen sektorin toimijat, kuten vanhempain- ja kyläyhdistykset.
– Maaseutuyrittäjät ja muut maaseudun palveluntuottajat, esim. Kymenlaakson Jäte Oy
– Kestävän kehityksen edistämiseen liittyvät verkostot ja kehittämishankkeet
Toiminta-alue
Kotkan maaseutualueet, Hamina, Miehikkälä, Pyhtää ja Virolahti.
Liitteet ja materiaalit
Yhteystiedot
Jenny Moilanen, projektipäällikkö, jenny.moilanen@martat.fi, 050 321 3549