Makramee-lumihiutale

  • makramee-kudetta, esim. Lankavan Pauliina
  • puinen rengas halk. n. 4,5 cm
  • sakset
  • Erikeeperiä
  • vettä
  • pensseli
  • suojamuovia
  1. Leikkaa kuteesta 12 kpl noin 110 cm pitkää pätkää. Taita langat puoliksi ja kiinnitä ne puurenkaaseen leivonpääsolmulla.

2. Käännä työ toisin päin, jolloin leivonpääsolmujen lenkit jäävät ylöspäin.

3. Solmi renkaan ympärille 6 tasosolmua, joissa on jokaisessa 2 keskilankaa.

4. Tee seuraavaksi renkaan ympärille kerros vuorottelevia tasosolmuja, eli vaihda edellisten tasosolmujen reunalangat keskelle.

5. Solmi seuraavaksi jokaisen vuorottelevan tasosolmun perään 4 tasosolmua, jolloin solmujonot taipuvat hieman kierteelle.

6. Tee seuraavaksi vuorottelevat tasosolmut niin, että huomioit lankoja valitessa edellisten tasosolmujen aikaansaaman kierteen (= tee solmut lähimmillä langoilla), jolloin solmut asettuvat kauniisti.

7. Solmi jokaiseen sakaraan kaksi tasosolmua niin, että reunimmaiset langat jäävät ensimmäisen ja toisen tasosolmun välissä löysälle.

8. Liu’uta alempi solmu ylempään kiinni, jolloin langat muodostavat sivuille lenkit. Toista solmut vielä kaksi kertaa = jokaiseen sakaraan tulee kolme lenkillistä solmua.

9. Solmi lopuksi 2-3 tasosolmua sakaroiden päähän.

10. Tee jokaisen langan päähän solmu. Leikkaa langat solmun juuresta. Sekoita Erikeeper ja vesi suhteessa 50:50. Suojaa pöytä muovilla ja töpöttele liimaseosta pensselillä hiutaleen molemmin puolin, erityisesti lankalenkkeihin, jotka ovat ryhdittömiä. Anna hiutaleen kuivua ja kiinnitä ripustuslanka.