Lounais-Suomen Martat järjestää kuntouttavan työtoiminnan ryhmätoimintaa ja yksilömuotoista toimintaa sekä Turussa että Salossa. Kuntouttavalla työtoiminnalla olemme pystyneet ehkäisemään työttömyyden kielteisiä vaikutuksia (yksinäisyys, syrjäytyminen), parantamaan asiakkaan toimintakykyä (osallisuus, vuorovaikutustaidot, onnistumisen kokemukset, yhdessä tekeminen, ilo), lisäämään elämänhallinnan ja arjenhallinnan taitoja ja luomaan edellytyksiä työllistymiselle.
Käytännössä kuntouttava työtoimintamme on ollut asiakkaan osaamisen ja työkyvyn tunnistamista, arjen rytmiin tukemista, hyvinvointitaitojen opastamista, ravitsemukseen ja ruuanlaittoon liittyviä aiheita, kodinhoidon taitojen opettelua, työelämätaitojen kokeilemista sekä henkilökohtaista valmentamista.
Kuty–ryhmätoiminnalla olemme onnistuneet tukemaan pitkään työttömänä olleita takaisin työllistymisen ensiaskeleille. Kuntouttava työtoiminta on myös kunnille taloudellisesti kannattavaa, koska ryhmätoimintaan osallistuvat henkilöt vähentävät kunnan maksamaa kuntaosuutta henkilöstä, joka on pitkään ollut työttömänä (351 € / henkilö/kk).
Lue lisää työelämäpalveluiden sivuilta!