Takaisin tapahtumalistaukseen

14.3. Oman talouden suunnittelu, edunvalvontavaltuutus sekä testamentti – Kankaanpää

Marttojen ja OP Länsi-Suomen talous- ja digivalmennus
– Oman talouden suunnittelu, edunvalvontavaltuutus sekä testamentti

Arjessa voi tapahtua arvaamattomia asioita – sairaskohtaus, tapaturma tai onnettomuus voi yllättää meistä kenet tahansa. Samoin erilaiset suunnitellutkin elämänmuutokset voivat vaikuttaa talouteen. Elämänmuutoksiin voi ja kannattaa varautua. Budjetointitaito on keskeinen osa omaa taloudenhallintaa. Tutustutaan erilaisiin saatavilla oleviin budjetoinnin apuvälineisiin. Tunnistetaan mahdollisia muutoksia omassa taloudessa esimerkiksi eläkkeelle jäädessä. Jokaiselle on tärkeää myös laittaa lainopilliset asiakirjat kuntoon: edunvalvontavaltuutuksella varmistut siitä, että sinulle tärkeät asiat pysyvät omissa käsissäsi silloinkin, kun et pysty itse päätöksiä tekemään. Helpotat myös läheistesi työtä valtuutuksella. Testamentti on asiakirja, jolla voit määrätä esimerkiksi omaisuuden omistusoikeudesta ja käyttöoikeudesta. Lainopillisten asiakirjojen laatimisessa kannattaa käyttää asiantuntijaa apuna.

Tietoa kurssista

  • Ajankohta: Kurssi järjestetään torstaina 14.3. klo 13 – 15.
  • Paikka: Kankaanpää | OP Länsi-Suomen konttorin kokoustila, Torikatu 11
  • ILMOITTAUDU TÄSTÄ 
  • Ilmoittautuminen mahdollista myös puhelimitse 010 252 0450 (arkisin klo 9-16). Puhelun hinta pvm/mpm
  • Lisätiedot: maarit.hatakka@martat.fi / 044 584 8816

Valmennuksia tullaan järjestämään vuoden 2024 aikana lisää ja niistä kerrotaan sitä mukaa, kun aikataulut vahvistuvat.

Lue juttu talous- ja digivalmennuksista:
Miten käytän erilaisia digipalveluja, uskallanko painaa hyväksy ja muita tuiki tavallisia digipankkiajan kysymyksiä – Senioreille tarjolla maksutonta neuvontaa – Mainos – Satakunnan Kansa

OP Länsi-Suomen joululahjoitus 2023
OP Länsi-Suomi lahjoittaa tänä jouluna hyvää mieltä niin ikäihmisille kuin lapsille ja nuorillekin. 10 000 euron lahjoituksella Lounais-Suomen Martoille toteutetaan talous- ja digivalmennuksia erityisesti ikäihmisille. Lisäksi jouluisella 70 000 euron lahjoituksella tuplataan tämän vuoden aiempi lapsiin ja nuoriin kohdistunut seuratuki yhteensä 140 000 euroon. Lue lisää >>

Tutustu pankin vastuullisuusohjelmaan ja tekoihin Vastuullisuus | OP