Keltaiseen ja turkoosiin pukeutunut nainen istuu pihalla pilkkomassa tomaatteja.

Kansainvälinen toiminta

Martat on Suomen pisimpään yhtäjaksoisesti kehitysyhteistyötä tehnyt naisjärjestö. Tällä hetkellä toimimme neljässä kohdemaassa – Somalimaassa, Etiopiassa, Malawissa ja Sambiassa – haavoittuvassa asemassa olevien tyttöjen ja naisten auttamiseksi. Tule mukaan!

Haluatko tukea työtämme Afrikassa?

Martat Afrikassa 40 vuotta -video

Miten kaikki alkoi? Katso video, jossa Marttojen kehitysyhteistyön ensimmäiset aktiivit kertovat työstään. (Videon kesto 3 min.)

Annos Afrikkaa

40 vuoden ajan afrikkalaisia kumppaneitamme on vieraillut Suomessa ja marttoja kohdemaissa Afrikassa. Mikä onkaan meille kaikille yhteinen kiinnostuksen kohde? Tietysti ruoka! Kokemuksistamme on koottu Annos Afrikkaa -reseptivihko.

Annos Afrikkaa -reseptivihko
Tummiin asuihin puettu naisryhmä istuu ulkona matoilla ja taputtaa käsiään. Kaikki hymyilevät, yksi naisista soittaa suurta rumpua.

Lokakuu on marttayhdistysten puurokuu!

Puuroa maailman pöytiin! Lokakuu on puurojen sesonkia ja marttayhdistyksissä myös aika tempaista kansainvälisten hankkeiden puolesta – vaikka keittämällä ja maistattamalla erilaisia puuroja yhdistyksessä tai avoimessa tilaisuudessa.

Lue lisää
Kaksi naista seisovat hymyillen kuluneen vaaleanpunaisen rakennuksen edessä. Molemmilla on punainen Martat -huivi ja Sininen Martat -teepaita päällä, ja oikeanpuolimmaisella naisella roikkuu kamera kaulan ympärillä.

Tue työtämme lahjoituksella

Tuellanne autamme naisten ja tyttöjen kouluttautumista, arjessa selviämistä ja hyvinvointia.

Lue lisää ja tee lahjoitus

Tarinat

Hankkeissa vuosien varrella mukana olleet tytöt ja naiset kertovat kokemuksistaan.

Lue tarinoita

Historia

Neljän vuosikymmenen ajan olemme kohdanneet kymmeniä tuhansia naisia ja heidän perheitään Keniassa, Sambiassa, Zimbabwessa, Burkina Fasossa, Swazimaassa, Kamerunissa, Etiopiassa ja Malawissa.

Lue lisää kehitysyhteistyömme historiasta

Marjetta Karttusen työ Afrikassa

Kotitalousopettaja Marjetta Karttunen teki pitkän työuran kehitysyhteistyön parissa muun muassa Marttaliitossa. Dokumentti on katsaus hänen koko työuraansa yhtenä kehitysyhteistyön tiennäyttäjänä. Katso Ella Karttusen dokumentti.

Martat Afrikassa 40 vuotta -juhlawebinaari

Marttaliitto järjesti 4.11. juhlawebinaarin, jossa käytiin läpi Marttojen roolia kansainvälisessä kehitysyhteistyössä ja suomalaisessa liikkeessä kohti reilumpaa maailmaa. Katso video tallenteena.

Etiopian kynnyksellä

Etiopialaisen keittiön peruselementit ovat hapan ja mausteinen makumaailma, runsas kasvisten käyttö ja haudutetut liharuoat.