Eva von Weissenberg
Eva Cecilia Wilhelmina von Weissenberg (o. s. Reinius; s. 13. heinäkuuta 1911 – k. 4. elokuuta 2010 Kemiö) oli Kemiön NuorMarttojen perustaja, Marttaliiton kunniajäsen ja Varsinais-Suomen Marttapiiriliiton kunniapuheenjohtaja. Hän myös suunnitteli Marttaliiton lipun.
Taiteilija Eva von Weissenberg sai jo lapsuudenkodissaan äidiltään Ester Reiniukselta vahvan perustan marttatoiminnalle. Hän toimi nuoresta pitäen äitinsä perustamassa Vijkin Marttayhdistyksessä, jonka hänen karjalaissyntyinen äitinsä oli perustanut.
Eva von Weissenberg avioitui vuonna 1934 ja perheeseen syntyi kuusi lasta. Sodan vaikeista ajoista huolimatta hän toimi aktiivisesti lottatyössä ja auttoi myös karjalaisperheitä sopeutumaan ruotsinkieliseen elinympäristöön. Marttaura jatkui Kemiön Marttayhdistyksessä, jonka hän perusti vuonna 1936 muuttaessaan paikkakunnalle.
Perheenäidin työn ja taulujen maalaamisen ohella Eva von Weissenberg toimi Kemiön yhteiskoulussa musiikin, piirustuksen sekä luokanopettajana 20 vuoden ajan. Erittäin kielitaitoinen Eva von Weissenberg edusti Marttaliittoa kansainvälisissä kongresseissa. Hänen asiantuntemustaan käytettiin myös useissa toimikunnissa ja työryhmissä. Vuonna 1949 Eva von Weissenberg suunnitteli Marttalipun. Lippu vihittiin valtuuskunnan kokouksessa 10. kesäkuuta 1949. Se luovutettiin Marttaliitolle piiriliittojen lahjana järjestön 50-vuotisjuhlassa
Eva von Weissenbergin rakkain työkenttä oli perhe, lapset, lastenlapset ja lastenlastenlapset. Taidemaalarin työ, opetustyö, marttatoiminta ja monet muut harrastukset loivat hänelle hyviä ystävyyssuhteita, joita hän myös ylläpiti ahkerasti. Hänen ominaispiirteitään olivatkin ystävällisyys, iloisuus ja luottamus ihmisiin. Kemiön NuorMartat sai nauttia Eva von Weissenbergin vieraanvaraisuudesta vuosittaisilla vierailuilla Strömmaan, hänen taidegalleriaansa.
Eva von Weissenberg toimi Varsinais-Suomen Marttapiiriliiton puheenjohtajana vuosina 1973–1979. Puheenjohtajakaudellaan hän oli myös Marttaliiton valtuuston jäsen. Hän oli Varsinais-Suomen Marttapiiriliiton kunniapuheenjohtaja ja vuonna 1989 hänet kutsuttiin Marttaliiton kunniajäseneksi. Hänelle myönnettiin myös Marttaliiton kultainen ansiomerkki.