Aloitepohja marttayhdistyksille: Vastuulliset julkiset elintarvikehankinnat
Suomalaisten mielestä julkisten hankintojen vastuullisuus on tärkeää. Suomalaisista 86 prosenttia pitää ihmisoikeuksien sekä ympäristövaikutusten huomioon ottamista tärkeänä julkisissa hankinnoissa, kertoo kyselytutkimus keväältä 2016. Kyselyn teettivät Motiva Services Oy, Reilu kauppa ry, Pro luomu ry ja EkoCentria.
Julkisen ruokapalvelun tulee valmistaa ruokalautaselle vastuullisesti tuotettua ruokaa
Valtioneuvoston periaatepäätös julkisten elintarvike- ja ruokapalveluhankintojen arviointiperusteista antaa ohjeet julkisiin hankintoihin, joiden tuottamisessa on noudatettu hyviä tuotantotapoja. Periaatepäätös kannustaa vastuullisiin julkisiin hankintoihin, jotka suomalainen ruoantuotanto ja -jalostus parhaimmillaan täyttää.
Periaatepäätös täydentää Lähiruokaohjelman ja Luomualan kehittämisohjelman tavoitteita.
Esitämme, että kuntamme elintarvike- ja ruokapalveluiden hankintastrategiaan kirjataan vaatimukset ympäristön kannalta hyvistä viljely- ja tuotantomenetelmistä sekä eläinten hyvinvointia ja elintarviketurvallisuutta edistävistä tavoista. Hankintakriteerit tulee päivittää yhteistyössä eri osapuolten (maatalous- ja elintarvikeyrittäjät, ruokapalveluammattilaiset, hankinta-asiantuntijat) kanssa vastuullisten hankintojen käytön lisäämiseksi. Kilpailutuksessa tulee myös antaa mahdollisuus jättää osatarjouksia sekä juhla- sekä teemapäivät tulee rajata kilpailutuksen ulkopuolelle.
Esitämme, että elintarvike- ja ruokapalveluiden hankintastrategiassa tulee kirjata mm. seuraavaa:
- Kunnalle/kuntayhtymälle/hankintayksikölle tarjottavien tuotteiden tulee täyttää elintarvikkeista ja niiden valvonnasta Suomessa olevat lait ja asetukset, EU-standardit ja muut viranomaismääräykset.
- Pk-yrittäjien, ruokapalvelun edustajien ja hankinta-asiantuntijoiden on käytävä markkinavuoropuhelua ennen tarjouskilpailun käynnistymistä periaatepäätöksen mukaisista vaatimuksista ja niiden sisällyttämisestä tarjouspyyntöihin.
- Tuotteiden hankinnassa ja valinnassa pitää noudattaa eläinten hyvinvoinnille Suomessa asetetut edellytykset mm. sianlihantuotannon terveydenhuoltoseurantajärjestelmää (Sikava).
- Tuotteet täyttävät Suomen lainsäädännön vaatimukset eläinten lääkitsemisestä.
- Hormonien käyttö kasvun edistäjänä on kielletty.
- Eläinrehussa käytettävän soijan tulee olla sertifioitua vastuullisesti tuotettua soijaa.
- Tarjottavien tuotteiden raaka-aineiden tulee olla alkuperältään jäljitettäviä ja puhtaudeltaan korkealaatuisia.
- Lihan ja lihajalosteiden tulee olla kansallisen ja EU-lainsäädännön mukaisesti BSE-testattuja.
- Tarjottavan ruoan tulee täyttää suomalaiset ravitsemussuositukset.