Yhteiskunta ja vaikuttaminen

Marttaliiton vaikuttamistyö edistää kestävää arkea ja yhdenvertaisuutta. Vaikuttamistyömme nojaa Marttaliiton vuonna 2019 hyväksyttyyn strategiaan ja Marttaliiton kestävän kehityksen vaikuttamissuunnitelmaan, joka linjaa niitä asioita, joiden puolesta Martat ottaa kantaa. Toimintamme ja vaikuttamistyömme lähtökohtana ovat ympäristölle, taloudelle ja terveydelle kestävät valinnat. Vaikutamme lainsäädäntöön ja muuhun päätöksentekoon, jotta koko yhteiskunta ohjaisi näihin samoihin valintoihin.

Marttatoiminta ja kotitalousneuvonta itsessään on vaikuttamista ihmisten valintoihin, käyttäytymiseen, tekemiseen ja tekemättä jättämiseen. Yhteiskunnallinen vaikuttaminen on pitkäjänteistä vaikuttamista lainsäädäntöön ja muuhun päätöksentekoon, jotta koko yhteiskunta ohjaisi strategiamme näkökulmasta olennaisiin valintoihin: ympäristön, talouden ja terveyden kannalta kestäviin valintoihin. Nojaudumme kaikessa vaikuttamisessa tutkittuun tietoon ja olemme valmiita myös kehittämään toimintaamme, kun tieto lisääntyy.

Vaikuttamistyötämme ovat:

  • Työryhmät ja muu valmisteluun osallistuminen
  • Vaalien yhteydessä vaikuttaminen
  • Kannanotot, mielipidekirjoitukset, lausunnot
  • Osallistuminen yhteiskunnalliseen keskusteluun

Lue lisää: