Mustikka
Mustikka (Vaccinium myrtillus) on tyypillinen havumetsien kasvi, joka kasvaa yleisenä koko Suomessa. Mustikka on monivuotinen, 10–30 cm korkea varpu, jonka varret ovat kulmikkaat ja vihreät. Lehdet ovat soikeat, suipot ja sahalaitaiset, ja ne varisevat talveksi.
Mustikka kukkii touko–heinäkuussa. Herkänkauniit, vaaleanpunaiset, kellomaiset kukat sijaitsevat yksittäin lehtihangoissa. Marja on päältä ja sisältä tummansininen. Muodoltaan marja on pallomainen ja pintaa peittää vahakerros. Marjat voivat olla myös mustia ja kiiltäviä, jolloin vahakerros puuttuu. Kansankielessä tällaisia marjoja on nimitetty tervamustikoiksi.
Mustikka viihtyy lehtomaisilla tuoreilla ja kuivahkoilla kankailla, mutta Pohjois-Suomessa hieman kuivemmilla ja karummilla kangasmailla. Mustikka ei kasva suorassa auringonpaisteessa vaan kaipaa varjoa. Satoa kannattaa etsiä pohjoisrinteiltä, kalliopainanteista, metsälampien reunamilta ja hakkuualueiden reunoilta.
Mustikan poiminta-aika alkaa heinäkuun loppupuolella ja jatkuu syyskuun alkuun. Myöhemminkin marjoja voi poimia, mutta maku on parhaimmillaan satokauden alussa. Satoa heikentävät kukinnan aikaiset yöpakkaset. Kukissa vierailevien pölyttäjien määrä vaikuttaa ratkaisevasti sadon suuruuteen. Jos alkukesä on viileä, hyönteiset eivät lennä eikä pölytys onnistu. Talvella lumipeite suojaa varpuja pakkasvaurioilta.
Mustikan seurassa viihtyy myös juolukka (Vaccinium uliginosum). Sen marjat ovat suuremmat kuin mustikalla, ja malto on sisältä vaalea. Puutunut varsi kohoaa usein korkeammalle kuin mustikan varvusto. Mattapintaiset lehdet ovat sinivihreät. Marjojen maku on miedompi kuin mustikalla, mutta juolukkaa voi hyvin poimia maukkaampien marjojen seuraksi.
Mustikassa on E-vitamiineja ja jonkin verran C-vitamiinia. Se on hyvä ravintokuidun lähde, parempi kuin hedelmät. Superruoaksi mustikan tekevät sen sisältämät polyfenolit, joita siinä on eniten luonnonmarjoista. Varsinkin mustikan antosyaanipitoisuus on suuri. Antosyaanien on todettu muun muuassa laskevan verenpainetta, edistävän verisuonten toimintaa ja parantavan insuliiniresistenssiä, ja niiden terveysvaikutuksia tutkitaan edelleen ahkerasti. Mustikalla on myönteisiä vaikutuksia mahdollisesti myös muistiin, ruoansulatukseen ja silmien terveyteen.
Monikäyttöinen mustikka sopii leivonnaisiin, kiisseleihin, puuroihin ja jälkiruokiin. Marjoja voi käyttää myös pääruokasalaatteihin ja kalan graavaamiseen. Parhaita marjat ovat tuoreina maidon, viilin tai talkkunan kera. Pakastemarjoista tulee kesänmakuista mustikkaherkkua, kun jäisten marjojen päälle kaadetaan kiehuvaa maitoa.
Kuivattuja mustikoita on kautta aikojen käytetty lääkkeenä vatsavaivoihin. Mustikoita voi toki kuivata, mutta nopein säilöntätapa on pakastaa marjat kokonaisina ilman sokeria. Mehut ja hillotkin ovat käyttökelpoista talvenvaraa. Erityisen hyvää on mustikoista ja vadelmista keitetty kuningatarhillo. Elintarviketeollisuus käyttää mustikkaa mehujen, hillojen, mehutiivisteiden, kuivattujen marjojen, marjajauheiden sekä vilja- ja meijerituotteiden valmistuksessa.
Mustikan lehdissä on miellyttävän raikas maku, joten niitä voi käyttää salaatti- tai teeaineksena. Lehtien paras keruuaika on kesä–heinäkuussa. Jos lehdet kerätään liian nuorina, ne mustuvat kuivuessaan. Lehdet on hyvä kerätä sellaisilta kasvupaikoilta, missä marjonta on vähäistä. Lehdet säilötään kuivaamalla. Niiden joukkoon kannattaa sekoittaa muita yrttejä, koska pelkistä mustikanlehdistä tehdyssä teessä on vain vähän aromia.
Mustikanlehtiteetä käytetään kuuriluontoisesti. Lehdissä on runsaasti oksaalihappoa, joten munuaistautisille mustikanlehtitee ei sovi. Teen on sanottu alentavan veren sokeripitoisuutta, tosin vain vähän, ja sitä on käytetty suun desinfioimiseen angiinassa ja ientulehduksissa.