Marttamekko

Marttamekko on erottamaton osa Marttojen brändiä ja identiteettiä. Tekstiilitaiteilija Eeva Saurio suunnitteli alkuperäisen marttamekon Marttojen järjestöasuksi. Puvun tarkoituksena oli osoittaa, että jokainen martta on tasa-arvoinen: kukaan ei voinut pukeutumisellaan korostaa omaa varallisuuttaan tai yhteiskunnallista asemaansa, vaan Martoissa kaikki olivat tasa-arvoisia töllin tyttärestä ruustinnaan. Nykyäänkin vain Marttojen jäsenillä on oikeus käyttää marttapukua.

Esitys marttapuvusta tehtiin Marttaliiton vuosikokouksessa Helsingin Säätytalossa maaliskuussa 1935. Kokouksessa osallistujat esittivät jo toiveita puvun mallista ja väristä, ja puku päätettiin ottaa käyttöön ainoastaan koti- ja ravintolapukuna. Lopullisen mallin valinta ja valmistus päätettiin jättää tehtävää varten valitulle toimikunnalle. Puvun suunnittelijaksi valikoitui myöhemmin taiteilija Eeva Saurio, joka oli Marttaliiton toiminnanjohtaja Elli Saurion sisko.

Vuoden 1935 marttamekko

Alkuperäinen Eeva Saurion vuonna 1935 suunnittelema asu sisältää mekon, essun sekä huivin, jonka sai valita useista eri väreistä. Puvulla haluttiin luoda järjestölle yhtenäinen leima, jota samaan aikaan haettiin myös teemavuosilla sekä neuvojien ja konsulenttien koulutuspäivillä. Pukua ja sen valmistusta esiteltiin ahkerasti vuoden 1936 piirien vuosikokousten yhteydessä, ja ensimmäiset mekot tulivat markkinoille vuonna 1936. Puvusta tuli heti suosittu. Kangasta ostettiin piiriliitosta ja marttaneuvojat auttoivat kaavojen asettelussa ja leikkauksessa. Tämä olikin tarkkaa työtä, sillä ruutujen täytyy kohdistua tarkalleen oikein puvun eri kohdissa. Pohjoiskarjalainen konsulentti Elli Oksalo esitteli puvun valmistusta kesällä 1936 emäntien lomakurssilla Niittylahdella seuraavin saatesanoin:

Puvun marttakangas teetettiin useiden mallikokeilujen mukaan Finlaysonilla. Alun perin kangas oli selkeämmin pienistä ruuduista muodostunut raitakangas. Aikojen saatossa lankojen, kudontatekniikan ja valmistajan muuttuessa muuttui myös kankaan yleisilme entistä ruudullisemmaksi.

Puku arkeen ja juhlaan

Puvusta suunniteltiin käytännöllinen. Sellainen jota voitiin käyttää sekä juhlassa että työ- ja kurssikäytössä. Mekosta tehtiin istuvan mallinen, mutta siinä on sopivasti käyntiväljyyttä arkiseen aherrukseen. Essua valmistettiin niin arki- kuin juhlakäyttöön, ja huivista löytyi värikirjoa uutta ilmettä antamaan. Puvun huivi voitiin sitoa työtä tehdessä päähän, jolloin hiuksia ei pudonnut esimerkiksi ruokaan. Juhlissa huivi pudotettiin hartioita somistamaan. Asua varten suunniteltiin myös oma villatakkimalli.

Pukeutumisohjeena oli, että puvun kanssa kuuluu käyttää harmaita tai tummanruskeita sukkahousuja tai sukkia sekä mustia kenkiä. Kampauksen tuli olla siisti ja muuhunkin vaatetukseen tuli kiinnittää huomiota.

Huivilla osoitettiin myös identiteettiä

Huiveja valmistettiin alkujaan lukuisia värejä, vähitellen näistä kolme tulivat pääväreiksi: sininen, valkoinen ja punainen. Punaista huivia käyttivät eritoten karjalaiset martat. Huivin reunassa on raidat ja sen pohja voi olla yksivärinen tai ruudutettu. Kaikkia värimalleja saa käyttää edelleen.

Huivin ohella omaa mieltymystään voi käyttää hihojen pituudessa. Valittavana oli kolme pituutta: lyhyt puhvihiha sekä kyynärpäihin tai ranteeseen ulottuva hiha.

Sota-aikaan kangasta ei tahtonut saada. Pohjois-Savon Marttapiiriliiton kiertokirjeessä 26.4.1941 todettiin, että pukukangasta saadaan jälleen kesäkuussa ja sitä voi hankkia ostoluvilla. Tummien essujen saatavuus näytti epävarmalta, mutta työkäyttöön suunniteltuja pellavaesiliinoja oli saatavilla. Samoin marttamerkkejä.Vielä vuonna 1949 kankaassa oli ostorajoituksia. Kangasta myytiin vain niille, joilla vielä ei ollut mekkoa ja heistäkin etusijalla olivat ne, jotka osallistuivat liiton 50-vuotisjuhlaan. Kankaan hinta oli tuolloin 160 mk (vuoden 2011 rahassa 6,67 €/ metri). Essuja sai ostaa Marttaliitosta hintaan 550–600 mk (22,94–25,03 €) ja huivia hintaan 250–330 € (10,43–12,50 €).

Mekkomalli säilyi samana, edestä vinoruutuisena, 1960-luvulle saakka. Pieniä muutoksia kaavoihin tehtiin 50-vuotisjuhlaa varten vuonna 1949.

Marttatytön asu 1950-luvulta

Suurten ikäluokkien kasvettua, marttatyttöjen määrä kasvoi 1950-luvulla, ja heille alettiin kaivata omaa asua.Tytön martta-asuun kuuluivat marttojen ruutukankaasta valmistettu kellohelmainen puolihame ja pusero sekä huivi ja tyttöjen jäsenmerkki, jolla kiinnitetään kaulus samoin kuin aikuisen mekossa. Huivia oli samoissa väreissä, kuin aikuisten huiveja, mutta ne olivat ohuempaa kangasta. Huiveja oli lukuisia värejä ja niitä sai sekä ruudullisena että pelkillä reunaraidoilla kuten aikuistenhuivejakin.

Tyttöjen puserossa oli huivin kiinnipysymistä varten solisluun alapuolen kohdalla kankainen lenkki, johon huivi pujotettiin. Aikuiset naiset sen sijaan taittoivat huivinsa kauluksen kanssa, jolloin se pysyi paikoillaan kohtuullisen hyvin työtä tehdessäkin. Tyttöjen asuun ei kuulunut siihen varta vasten suunniteltuna essua. Luultavasti keittiötöissä tytötkin käyttivät aikuisten essuja.

Marttatytön pukua ei liene säilynyt kovin paljon tallella, koska Marttojen perinnetietokeskusta perustettaessa sellaista ei kyselyistä huolimatta kokoelmiin saatu, vaan puku jouduttiin teettämään.

Kuten muitakin vanhoja martta-asuja, voi marttatytön hametta ja puseroa valmistaa edelleen. Viime aikoina on tytöillä nähty juhlissa paljon myös aikuisten mekosta pienennettyjä pukuja. Niissä ongelman on erityisesti pikkutyttöjen kohdalla essun ja huivien väärät mittasuhteet, koska ne on alunperin kudottu aikuisten mittoihin. Martta-asujen ohjeiden mukaan sekä tytöt että pojat voivat käyttää myös marttapaitoja kuten aikuisetkin.

Vuoden 1960 marttamekko

Muodin muuttuessa myös mekkoon toivottiin muutoksia. Vuonna 1936 käyttöön otettua martta-asua yritettiin uudistaa useita kertoja, mutta uusi versio vain ei ottanut syntyäkseen. Lopulta puvun leikkauksia yksinkertaistettiin, mutta yleisilme säilyi siniruutuisena. Olihan ajatuksena alusta lähtien, että vanhaa pukua voitiin käyttää uuden puvun rinnalla. Miehustan leikkausta muutettiin niin, että aiempien vinoraitojen sijaan siirryttiin pystyraitoihin. Nappien määrä harveni ja mekon pituuskin lyheni muodin mukana.

Huivi ja esiliina kuuluivat edelleen asuun, mutta mustapohjaisesta juhlavasta raitaessusta luovuttiin vähitellen. Raitaessua suositeltiin juhlatilaisuuksiin ja tummansinistä arkeen, mutta pian uudet essut olivat vain tummansinisiä ja yksivärisiä. Myös huivien värivalikoima muuttui. Ensin poistettiin huiveista pohjaruudutus, myöhemmin myös värejä vähennettiin viidestä kahteen. Jäljelle jäivät sininen ja valkoinen.

1960-luvun mekkouudistuksesta ja siihen liittyvistä huivi- ja essusuosituksista huolimatta katsottiin, että myös 1960-luvun mallin mukaan tehdyn mekon kanssa voi käyttää kaikkia 1930-luvun mekkomalliin tehtyjä esiliinoja ja huiveja. Samoin on asia tänä päivänäkin: niistä kun ei enää ole välttämättä valinnanvaraa. Toivomus oli, että uusia mekkoja tehdessä käytettäisiin uusia kaavoja.

Tehdyt muutokset eivät tuntuneet riittäviltä ja jo 1960-luvun lopulla palkattiin suunnittelija tekemään uutta mallia. Sitä ei kuitenkaan syntynyt vaan tehtiin vain joitain pieniä parannuksia aiempaan malliin. Marttamekon leikkausohjeita oli pakko muuttaa 1970-luvulla, kun kutomakoneiden vaihtuessa kankaan leveys muuttui. Kunnon leikkausohjeita kaivattiinkin, sillä monissa piireissä leikkauspalvelu oli loppunut kun käsityöneuvojia ei enää 1950-luvun jälkeen ollut käytettävissä.

Vuoden 1984 marttapaita

Marttojen järjestökampanja 1984-86 tähtäsi järjestökuvan kehittämieen ja jäsenten aktivoimiseen. Kampanjan alkumetreillä otettiin käyttöön MARTAT -logo ja uusi järjestöasu vanhan marttapuvun rinnalle. Uuden asun ja marttapaiden suunnitteli muotitaiteilija Maj Kuhlefelt P & M Design suunnittelutoimistosta.

Alunperin tummansinisen jakkupuvun kanssa käytettiin juhlavampana työasuna vaaleansinistä paitapuseroa, jossa oli marttamerkki kirjoittuna taskuun. Paitaan kuului ajan tavan mukaan kaksi erilevyistä nauhaa, jotaka voitiin sitoa kauluksen alle rusetiksi. Leveämpää nauhaa voitiin käyttää myös huivin tapaan. Kaikille järjestön työntekijöille hankittiin uudet asut, mutta martat kokivat jakkupukuasun turhaksi ja epäkäytännölliseksi. Sen käyttö oli yhdistystoiminnassa lyhytaikaista puvun hintaan nähden: jakkupuku yllä kun ei ollut mukava kaataa kahvia.

Työkäyttöön tehtiin vaaleansininen suutarinessu ja kolmiohuivi sekä taloustyömekko, jota piirin työntekijät käyttivät jonkin verran, mutta sekään ei säilynyt pitkään käytössä. Vuonna 1994 sen tilalle suunniteltiin marttakankainen liivihame. 1980-luvulla monet käyttivät mielellään pitkiä housuja, joten mekot ja liivihameet koettiin epäkäytännöllisiksi.

Uuden asun keskiöksi muodostui monikäyttöinen marttapaita, josta tuli jäsenistönkin suosikki. Vuonna 1994 Marttaliiton hallitus lievensi järjestöasuun liittyviä sääntöjä. Marttapaidan kanssa saatiin käyttää tummansinistä perusmallista hametta, pitkiä housuja tai sinisiä farkkuja. Kaikki nämä voitiin hankkia oman mallin mukaisia. Juhlassa tai esimerkiksi luennoidessa, voi vaihtoehtoisesti käyttää tummansinistä jakkupukua. Mallin tulee vain olla sellainen, että marttamerkit saa kiinnitettyä näkyvästi rintapieleen niin, että kaulus ei peitä niitä, sillä merkkejä ei saa laittaa kaulukseen.

Marttapaita on käytännöllinen, koska sitä voi käyttää sekä paidan että jakun tapaan. Kun paitaa käytetään jakkuna, sen alle voidaan laittaa valkoinen tai tummansininen t-paita tai poolopusero. Muut värit ovat kiellettyjä.

Jäsenistö otti paidan omakseen. Monet martat ovat ommelleet paidan tehdessään I-taitoavaimen käsityönäytettä.

Vuodesta 1994 myynnistä poistui oma jakkupukumalli sekä taloustyömekko. Liivihametta myytiin muutamia vuosia. Vaaleansininen esiliina on vaihtunut tummansiniseen ja sen kuosia muutetaan muutaman vuoden välein. Jotkut piirit ovat teettäneet myyntiin myös tummansinisiä liivejä.

Uutta järjestöasua varten suunniteltiin myös uusi villatakkimalli.

Vuoden 2020 perinnemekko

Perinteisen marttamekon mallia uudistettiin Marttojen juhlavuonna vuonna 2020. Uudistus tehtiin vanhaa perinnettä kunnioittaen. Päivitetty marttamekon malli on hieman yksinkertaisempi kuin vanhan mekon malli. Tavoitteena oli, että mekon teko onnistuu harrastelijaompelijaltakin. Asuun kuuluu mekko, essu ja huivi. Perinnemekko ommellaan marttojen perinteisestä ruutukankaasta ja essu sekä huivi kudotaan kangaspuilla. Mekon kaavat on muokannut mallimestari Susanna Asikainen. Asuun kuuluvien essun ja huivin ohjeet on työstänyt Liisa Matveinen. Lue lisää perinnemekosta täältä.

Perinnemekon kankaan, kaavat, essun ja huivin voi ostaa Martanpuodista. Mikäli haluaa kutoa essun tai huivin itse löytyy ohjeet täältä: juhlaessun kudontaohje  ja juhlahuivin kudontaohje.

Galleria

Lisätietoa järjestöasuista ja -tunnuksista löydät Yhdistyskanavasta.