Kohennusta kotitalouteen

Asianmukaisuus, helppous, joutuisuus olivat keskiössä, kun martat opastivat työssä käyviä naisia kodinhoitoon. Hyvillä välineillä työ sujui joutuisammin. Myös ruuanlaitossa etsittiin ruokia, joiden tekemiseen ei kulu paljon työaikaa.


Hyviä välineitä esiteltiin näyttelyissä.
Tässä astianpesuvälineistöä 1950-luvun alusta Varsinais-Suomesta.
 

Martat kiinnittivät huomiota kodin talouden hoitoon vuosikymmenen alussa peräti kolmen vuoden ajan. Tuttu sananlasku Köyhän ei kannata ostaa huonoa päti myös keittiössä: asianmukaisilla välineillä oli helppo ja joutuisa työskennellä.

Keittiö- ja puutarhatyövälineiden hankinnasta kampanjoitiin lähes vuosittain. Esimerkiksi 1954 oli teemana Veitsisarja jokaiseen kotiin. Tähän tavoitteeseen ylti 49 marttayhdistystä.

Taloudellisuus näkyi myös työtavoissa. Nopeita ja taloudellisia työtapoja opeteltiin työkilpailuissa. Nopeutta tarvittiinkin: martat nimittäin kiinnittivät huomiota siihen, että perheenemäntien työhön ja etenkään työaikaan ei vaikuttanut mikään lainsäädäntö. Kotiapulaisillakin oli asiat paremmin. Ratkaisuksi tarjottiin kursseja ja parempia keittiötyövälineitä sekä -koneita.

Raha-asioiden hoitoa havainnollistettiin kursseilla monin taulukkosarjoin, jotka innostivat marttoja kokeilemaan oppeja käytännössä. Kotitalouden kirjanpidostakin pidettiin taas kilpailuja.

Vuonna 1953 tartuttiin jälleen kerran ponnekkaasti vuodekysymykseen. Tavoitteena oli saada vuodevaatteet puhtaiksi ja oma vuode jokaiselle.

Kirsi Vesterbacka