Vadelman kasvatus

Puutarhavadelmat ovat luonnonmarjoja suurempikokoisia ja runsassatoisempia. Vadelmat ovat suhteellisen alttiita erilaisille kasvitaudeille, joten istutukseen kannattaa valita uusia terveitä taimia. Puutarhavadelmien läheisyydestä kannattaa myös poistaa luonnonvadelmakasvustot.

Kasvupaikka

Vadelmat istutetaan aurinkoiselle, suojaisalle ja lämpimälle kasvupaikalle. Vadelmat viihtyvät parhaiten kuohkeassa ja multavassa maassa, eivätkä siedä seisovaa vettä. Liiallisen märkyyden ehkäisemiseksi vadelmat kannattaa istuttaa kohopenkkiin.

Istutus

Paras aika istuttamiselle on myöhään syksyllä tai keväällä, kun maassa on runsaasti kosteutta. Istuta taimet noin metrin levyiseen ja 20-30 cm korkeaan harjuun. Taimia ei saa istuttaa liian syvään, vaan ne istutetaan samaan istutussyvyyteen kuin aiemmin. Tee kasvualustasta noin 50 cm syvä ja paranna sitä kompostilla tai mullalla. Vadelmat viihtyvät kevyesti happamassa maassa (pH n. 5.5–6.5). Kalkitse kasvualusta tarvittaessa. Taimien istutusväli on noin 50 cm.

Kastele vadelmapensaat huolella istutuksen yhteydessä. Pensaan juurelle on hyvä lisätä eloperäistä katetta, esimerkiksi puuhaketta. Kate pitää maan tasaisen kosteana, vähentää kastelun tarvetta ja estää rikkaruohojen kasvua. Jatka kuitenkin taimen säännöllistä kastelua juurtumisen ajan, noin pari kuukautta.

Korkeakasvuiset lajikkeet täytyy tukea. Vadelmat istutetaan rivipenkkiin, jonka molempiin päihin pystytetään T-muotoiset tukipylväät. Pylväiden väliin viritetään noin 50 cm etäisyydelle toisistaan kaksi lankaa, joiden välissä vadelmat kasvavat.

Hoito

Lannoita vadelmia säännöllisesti eloperäisillä lannoitteilla, kuten kompostilla tai lantavalmisteilla. Myös tuhka sopii hyvin vadelmien lannoitukseen. Käytä vain puhdasta, jäähdytettyä puuntuhkaa. Kastele vadelmia kuivina kesinä raakileiden kehityttyä, mutta vältä kasvuston kastelemista. Tämä altistaa vadelmat erilaisille sienitaudeille. Pidä vadelmien alusta puhtaana rikkaruohoista.

Vadelmien leikkaaminen aloitetaan istutusta seuraavana keväänä. Edellisenä kesänä satoa tuottaneet versot poistetaan maata myöten. Lisäksi poistetaan myös vioittuneet ja kuolleet versot. Jäljelle jääviä versoja voidaan lyhentää noin 1,5 metrin korkeuteen. Satoa tuottaneet versot voi poistaa myös heti sadonkorjuun jälkeen.

Sadonkorjuu ja käyttö

Vadelmat kypsyvät heinä-elokuussa. Ne ovat parhaimmillaan sellaisinaan, mutta sopivat myös leivontaan, hilloihin ja mehuihin. Vadelmat säilyvät melko huonosti jääkaapissa, joten ne kannattaa pakastaa heti keräämisen jälkeen.