Karviaisen kasvatus

Karviainen on perinteinen ja helppohoitoinen puutarhamarja. Se on melko vaatelias kasvupaikan suhteen, mutta suotuisalla paikalla menestyy hyvin monia vuosia. Karviaisesta on jalostettu keltaisia, keltavihreitä ja punaisia lajikkeita, joista Suomessa perinteisimpiä ovat ’Lepaan punainen’ ja ’Hinnomäen keltainen’.

Kasvupaikka

Karviainen tarvitsee kasvupaikakseen aurinkoisen ja suojaisen paikan. Karviainen ei viihdy savi- tai hiekkamaassa, vaan maaperän on oltava hyvin kuohkea, multava ja läpäisevä. Karviainen vaatii melko paljon ravinteita, joten kasvualustan parantamiseen on hyvä kiinnittää huomiota. Karviainen istutetaan tasamaalle. Se kestää jonkin verran kuivuutta syvän juuristonsa ansiosta.

Istutus

Paras aika istuttamiselle on myöhään syksyllä tai keväällä, kun maassa on runsaasti kosteutta. Kaiva karviaiselle tarpeeksi syvä (vähintään 60 cm) istutuskuoppa ja paranna maata reilusti kompostilla ja puutarhamullalla. Kalkitse kasvualusta tarvittaessa. Kastele sekä taimi että istutuskuoppa huolellisesti. Istuta karviainen niin, että se jää 10-15 cm entistä syvempään, ja täytä kuoppa puutarhamullalla. Paljasjuuriselle taimelle kannattaa tehdä istutusleikkaus, eli typistää versot 15-20 cm korkeudelta maasta elävän silmun yläpuolelta. Kastele pensasta säännöllisesti juurtumisen ajan ja ensimmäisinä kesinä. Taimet istutetaan kahden metrin välein.

Hoito

Karviainen on suhteellisen hidaskasvuinen pensas. Karviaisen pienet lehdet eivät varjosta maata, minkä vuoksi sen juurelle kasvaa herkästi rikkakasveja. Kitke rikkakasvit säännöllisesti ja levitä pensaan juurelle rikkakasvien kasvua estävää katetta. Karviaista lannoitetaan keväisin eloperäisillä lannoitteilla, kuten kompostilla tai lantavalmisteilla. Syyslannoitus tehdään typettömillä lannoitteilla.

Karviainen ei vaadi voimakasta leikkausta. Leikkaaminen aloitetaan vasta muutama vuosi istutuksen jälkeen, kunhan pensaassa on 15 pääversoa. Joka kevät ennen lehtien puhkeamista poistetaan vaurioituneet, kuolleet ja lamoavat oksat. Pensaasta voidaan myös poistaa 2-3 vanhaa, huonosti satoa tekevää oksaa joka toinen vuosi. Oksat katkaistaan maata myöten. Etenkin vanhat ja suurikokoiset pensaat voivat kaivata tuentaa.

Sadonkorjuu ja käyttö

Marjat kypsyvät elokuussa ja sisältävät runsaasti sekä E-vitamiinia että karotenoideja. Marjat on hyvä kerätä hiukan raakoina, kun ne ovat vielä napakoita, sillä marjat jatkavat kypsymistään vielä poimimisen jälkeenkin. Karviaisia voidaan syödä tuoreena tai käyttää esimerkiksi hilloihin, marmeladeihin tai jälkiruokiin. Marjat säilyvät jääkaapissa noin viikon. Niitä voidaan myös pakastaa. Katso vinkit säilöntään täältä.