Martan munakasrulla

G
6 annosta

Valmistusohje

TAIKINA
5 dl maitoa tai kasvijuomaa
1 dl vehnäjauhoja
0,5 tl leivinjauhetta
1 tl suolaa
0,5 tl mustapippuria
5 kananmunaa

TÄYTE
2 prk järvikalasäilykkeitä (à 115/150 g)
200 g maustamatonta tuorejuustoa
1 prk raejuustoa
1 sitruunan kuori
2 suolakurkkua
2–3 rkl ruohosipulia silputtuna
2–3 rkl tilliä silputtuna

PÄÄLLE
200 g maustamatonta tuorejuustoa
1 sitruunan mehu
Koristeeksi esim. herneitä, keltaista paprikaa, versoja, tilliä

  1. Mittaa isoon kulhoon maito tai kasvijuoma.
  2. Sekoita jauhojen joukkoon leivinjauhe ja vatkaa jauhot nesteeseen vispilällä.
  3. Lisää joukkoon suola, pippuri ja kananmunat. Vatkaa ainekset sekaisin.
  4. Kumoa munakasmassa leivinpaperilla vuoratulle syvälle uunipellille.
  5. Paista 200 asteessa 20–25 minuuttia.
  6. Anna munakkaan jäähtyä hetki. Kumoa se sitten puhtaalle leivinpaperille. Anna jäähtyä ennen täyttämistä.
  7. Valmista täyte. Valuta kalasäilykkeistä öljy sekä raejuustosta neste.
  8. Sekoita toisessa kulhossa keskenään kalasäilykkeet, raejuusto ja tuorejuusto.
  9. Pilko suolakurkut pieniksi kuutioiksi ja raasta sitruuna. Sekoita ne sekä tilli ja ruohosipuli kala-juustoseokseen.
  10. Levitä täyte jäähtyneelle munakaslevylle – jätä reunoille hieman tyhjää.
  11. Rullaa leivinpaperia apuna käyttäen munakasrulla pitkältä sivulta alkaen rullalle niin, että saumakohta jää alaspäin. Jäähdytä jääkaapissa noin puoli tuntia.
  12. Sekoita kuorrutetta varten keskenään 200 grammaa tuorejuustoa ja sitruunan mehu.
  13. Levitä kuorrute munakasrullan pintaan lastalla, nuolijalla tai veitsellä. Koristele pinta esimerkiksi herneillä, paprikasuikaleilla ja yrteillä.
Hiilijalanjälki
1.88 kg CO2 ekv
  • Energia 315 kcal/annos
  • Rasva 14 g
  • Rasvahapot tyydyttyneet 5.7 g
  • Proteiini 28.1 g
  • Hiilihydraatti erotuksena 20.3 g
  • Sokerit 9.5 g
  • Kuitu, kokonais- 1.1 g
  • Natrium 1262.2 mg
  • Kalsium 228.1 mg
  • Rauta 2.1 mg
  • C-vitamiini 10.3 mg

Testattu Marttakeittiössä