Rukiiset poroleivokset

10 annosta

Valmistusohje

Pohja:
200 g saaristolaisleipää tai vastaavaa
50 g voita

Täyte:
2 liivatelehteä
2 rkl vettä
150 g kylmäsavuporoa
1 punainen paprika
1/2 pieni punasipuli
2 dl turkkilaista jogurttia
200 g raejuustoa
1 dl persiljaa hienonnettuna
mustapippuria

Koristeeksi: lakkahilloa, persiljatupsuja

  1. Hienonna leipäviipaleet muruksi veitsellä tai monitoimikoneessa. Lisää sulatettu voi ja sekoita tasaiseksi.
  2. Vuoraa 15 x 20 cm:n kokoinen vuoka leivinpaperilla ja painele seos vuoan pohjalle tiiviiksi kerrokseksi. Laita jääkaappiin kovettumaan.
  3. Laita liivatelehdet pehmenemään kylmään veteen 10 minuutiksi.
  4. Hienonna poro ja kuorittu punasipuli, kuutioi paprika pieniksi kuutioiksi. Yhdistä täytteen ainekset ja sekoita tasaiseksi.
  5. Kuumenna kaksi ruokalusikallista vettä. Puristele pehmenneet liivatelehdet ja liuota ne kuumaan veteen. Kaada liivateseos koko ajan sekoittaen ohuena nauhana täytteen joukkoon.
  6. Levitä täyte tasaisesti pohjan päälle. Anna hyytyä jääkaapissa vähintään neljä tuntia, mielellään seuraavaan päivään.
  7. Leikkaa levystä annospaloja ennen tarjoilua. Koristele lakkahillolla ja persiljalla.

Testattu Marttakeittiössä

Hiilijalanjälki
0.55 kg CO2 ekv
  • Energia 153 kcal/annos
  • Rasva 7.4 g
  • Rasvahapot tyydyttyneet 4.6 g
  • Proteiini 8.7 g
  • Hiilihydraatti erotuksena 14.6 g
  • Sokerit 6.2 g
  • Kuitu, kokonais- 1.8 g
  • Natrium 438.1 mg
  • Kalsium 53.2 mg
  • Rauta 1.8 mg
  • C-vitamiini 35.3 mg