Jouluvinkit

  1. Pue koti jouluun pikkuhiljaa. Samalla voit tarkistaa joulukoristevarastosi. Hanki uusia koristeita harkiten
  2. Jouluruoista voi nauttia koko adventtiajan. Näin joulupöytään riittää vähempi määrä herkkuja.
  3. Arvioi jouluruoan menekki realistisesti, jotta tähteitä ei tarvitse heittää pois.
  4. Tärkeämpää on, mitä syö uuden vuoden ja joulun välillä kuin se, mitä syö joulun ja uuden vuoden välillä.
  5. Pienikin joululahja riittää. Tärkeintä on läheisen muistaminen. Joululahjaksi voi antaa aikaa, elämyksiä tai itse tehtyjä herkkuja.
  6. Käy joulumyyjäisissä ja hanki lahjaksi tai joulupöytään käsintehtyjä tuotteita.
  7. Sulje välillä radiot ja televisiot ja laula itse kauneimpia joululauluja.
  8. Hanki jouluvaloihin ajastin.
  9. Lajittele juhlinnan jätteet. Steariinikynttilöiden jämät ja tavalliset lahjapaperit kuuluvat energiajätteeseen tai sen puutteessa sekajätteisiin. Joulun jälkeen kuusen voi polttaa takassa tai laittaa joulukuusen keräykseen. Vanhat tinat ovat ongelmajätettä. Tinat voi käyttää uudelleen ensi vuonna tai ne voi viedä ongelmakeräykseen. Tuikkujen metallikuoret voi laittaa pienmetallikeräykseen.
  10. Joulu voi olla vaatimaton tai ylenpalttinen, harras tai riehakas – pääasia on, että siitä nauttii kaikin aistein.