Marttojen jouluvinkki 13
Tunnelmallista 3. adventtisunnuntaita ja Lucian päivää. Juhlista jouluista viikonloppua leipomalla hurmaava Enkelikakku. Resepti Martan joulukirjassa ja Marttojen jouluvinkkinä.
Enkelikakku
3 ¾ dl vehnäjauhoja + 2 tl vaniljasokeria
+ 1 ½ tl leivinjauhetta
+ ½ tl kardemummaa
+ ½ tl suolaa
+ ½ sitruunan kuori
+ 5 kananmunan valkuaista
+ 2 ½ dl sokeria
+ 1 dl maitoa
kermamaitokostutus: 2 dl täysmaitoa + 3 dl kahvikermaa + 1 rkl hunajaa
vaniljakuorrutus: 300 g ranskankermaa + 3 rkl tomusokeria + 2 tl vaniljasokeria
lisäksi: pähkinöitä, karpaloita, tomusokeria
Tee näin
Leivo kakku tarjoamista edeltävänä päivänä.
- Laita uuni kuumenemaan 150 asteeseen.
- Voitele ja jauhota tasapohjainen vuoka (halkaisija noin 23 cm).
- Sekoita vehnäjauhot, vaniljasokeri, leivinjauhe, kardemumma ja suola keskenään. Raasta hyvin pestyn sitruunan kuori joukkoon. Vaahdota valkuaiset kuohkeaksi. Lisää sokeri koko ajan vatkaten. Jatka vatkaamista, kunnes vaahto on jämäkkää. Sekoita jauhoseos ja maito vuorotellen parissa erässä vaahtoon kaapimella. Sekoita taikinaa mahdollisimman vähän, ettei vaahto laskeudu.
- Kaada taikina vuokaan ja kypsennä 50– 60 minuuttia. Älä avaa uunia paistamisen aikana, ettei kakku laskeudu. Kokeile kypsyys paistamisen loppuvaiheessa pistämällä puutikulla kakun keskelle. Kakku on kypsä, kun tikkuun ei tartu taikinaa.
- Kumoa jäähtynyt kakku. Pese vuoka ja vuoraa se tuorekelmulla niin, että liepeet yltävät reilusti reunojen yli. Nosta kakku takaisin vuokaan. Pistele puutikulla tai terävällä veitsellä muutama kolo kakun pintaan.
- Sekoita kostutuksen maito, kahvikerma ja hunaja keskenään. Valuta kostutus kakulle parissa erässä. Peitä kakku kelmun liepeillä. Anna kakun tekeytyä jääkaapissa vähintään 3 tuntia, mielellään yön yli.
- Kuorruta kakku hyvissä ajoin ennen tarjoilua. Vaahdota ranskankerma ja sokerit sähkövatkaimella jämäkäksi. Kumoa kakku vuoasta vadille. Levitä kuorrutus kakun päälle ja reunoille lastalla. Koristele kakku juuri ennen tarjoamista pähkinöillä ja karpaloilla, jotka on pyöräytetty tomusokerissa. Kakku säilyy kylmässä noin 3 päivää.
Lisää kivaa joulufiilistelyä, ihania kakkureseptejä ja vinkkejä uudistetussa Martan joulukirjassa.