Marttojen jouluvinkki 23

 Luumuisessa riisikakussa maistuvat tutut joulun maut. Pohjana on pipareita, välissä luumua ja päällä valkosuklaalla maustettua riisipuuroa. Kakku kannattaa tehdä valmiiksi jo tarjoilua edeltävänä päivänä. Ihana joulun jälkiruoka!

Luumuinen riisikakku

Pohja:
200 g piparkakkuja
75 g voita

Luumutäyte:
2 ps (400 g) kuivattuja luumuja
3 dl vettä
1 dl fariinisokeria
kanelitanko
(2 dl mantelikööriä)

Riisipuurotäyte:
4 liivatelehteä
1 rkl vettä
2 dl vispikermaa tai 200 g maustamatonta tuorejuustoa
100 g valkosuklaata
4 dl kylmää riisipuuroa
1 rkl vaniljasokeria

Tee näin

  1. Keitä riisipuuro riisipussin kyljessä olevan ohjeen mukaan. Tee puuro hyvissä ajoin, että se ennättää jäähtyä.
  2. Murskaa piparkakut. Helppo tapa on käyttää suljettavaa pakastepussia ja kaulinta. Sulata voi ja sekoita piparkakkumurujen joukkoon. Painele muruseos leivinpaperilla päällystetyn irtopohjavuoan (22-26 cm) pohjalle tiiviiksi kerrokseksi.
  3. Valmista luumutäyte. Keitä täytteen aineksia miedolla lämmöllä noin puoli tuntia, kunnes neste on siirappimaista. Valuta ylimääräinen neste pois, mutta ota se talteen ja käytä kastikkeeksi kakulle. Jäähdytä luumut.
  4. Valmista riisipuurotäyte. Liota liivatelehtiä kylmässä vedessä. Sulata valkosuklaa mikrossa alhaisella teholla tai vesihauteessa. Vatkaa kerma (tai pehmennä tuorejuusto). Sekoita täytteen ainekset liivatetta lukuun ottamatta keskenään.
  5. Levitä jäähtynyt luumutäyte pohjan päälle tasaiseksi kerrokseksi. Purista vesi liivatteista ja sulata ne vesitilkassa kattilassa. Kaada liivateseos ohuena nauhana riisipuurotäytteen joukkoon koko ajan sekoittaen. Levitä puuro luumutäytteen päälle.
  6. Anna kakun hyytyä jääkaapissa vähintään neljä tuntia, mielellään seuraavaan päivään.

Lisää kivaa joulufiilistelyä, kakkuohjeita ja vinkkejä uudistetussa Martan joulukirjassa.