Unelmien joulu
Millaisen joulun sinä haluaisit viettää? Millainen on unelmiesi joulu? Yksi valmistelee joulua monta kuukautta, toinen aloittaa juuri ennen joulua ja kolmas ei vietä joulua ollenkaan. Tärkeintä on, että löytää omannäköisen ja itselle sopivan tavan viettää ja valmistella joulua. Toiset haluavat viettää joulun yhdessä muiden kanssa, toiset haluavat olla yksin. On kuitenkin paljon myös ihmisiä, jotka joutuvat viettämään joulun yksinäisyydessä, vaikka kaipaisivat seuraa. Martat kannustavat jouluna syömään ja tekemään yhdessä, myös muiden kuin lähimmäisten ja omien ystävien kanssa.
On hyvä pohtia omia ja muiden odotuksia joulusta jo etukäteen. Joulunalusviikot ovat monilla enemmän tai vähemmän kiireisiä, jolloin kannattaa keskittyä olennaiseen ja jättää hyvällä omallatunnolla joulunvieton kannalta vähemmän tärkeät askareet joulun jälkeiseen aikaan. Mikäli tekemistä on paljon, omaa ajankäyttöä on hyvä suunnitella jo hyvissä ajoin, jotta järjestelyt sujuisivat leppoisasti ja vältyttäisiin viime hetken stressiltä ja paniikilta. Joulu tulee joka tapauksessa, vaikka koti ei olisikaan viimeisen päälle ja kaapit järjestyksessä. Myös vastuuta joulun suunnittelusta ja toteutuksesta voi ja pitääkin jakaa: yhdessä tekemällä ja suunnittelemalla askareet sujuvat joutuisammin ja lopputuloksena on joulu, jossa on jokaiselle jotain tärkeää.
Mitä jos tänä vuonna keskittyisit nauttimaan koko joulukuusta ja tekisit siitä mahdollisimman nautinnollisen ja rennon arjen pyörityksen keskellä? Joulun ei tarvitse olla täydellinen ollakseen unelmien joulu ja joulumieli on mahdollista löytää pienin teoin, jotka on helppo toteuttaa arjen keskellä. Kaikkia jouluperinteitä ja -ruokia ei ole pakko tehdä vain siksi, että niin on ollut aina tapana. Tärkeämpää on löytää ne asiat, jotka tekevät juuri sinun joulustasi erityisen.
Ilahduttavia pieniä yllätyksiä ja vinkkejä joulun valmisteluun saat seuraamalla Marttojen joulukalenteria somekanavissamme. Tehdään yhdessä omannäköinen unelmien joulu ja joulukuu.
Tunnelmallista joulunodotusta!