Lahjapussi

On surku heittää kauniita ja kestäviä lahjapapereita suoraan roskiin – eikä siihen ole syytäkään. Siistit paperit voi aivan hyvin käyttää uudestaan paketinkääreinä, tai jalostaa ne taittelemalla lahjapusseiksi. Rypyt ja taitokset voi silittää paperin nurjalta puolelta miedolla lämmöllä. Materiaaliksi käyvät myös yksiväriset paperit ja esim. sanomalehdet.

Lahjanpussin voi hahmotella lahjan koon mukaan

  1. Taita arkin yläreuna taaksepäin.
  2. Taita reunat sisäänpäin.
  3. Pujota oikea reuna vasemman reunan yläkulmaan jäävän taitteen alle. Käännä toisin päin.
  4. Pujota työn alareuna yläreunassa olevan taitteen sisään. Taitokset muodostavat taskun. Lahjapussi on valmis! Sujauta lahja sisään ja sulje haluamallasi tavalla. Pujottele nauha tai naru läpi, tee rusetti, lisää helmiä ja koristeista. Yksivärisiin pusseihin voit liimata kuvan viime vuoden joulukortista tai vanhan rakkaan  kiiltokuvan.

Muistathan myös, että lahjapapereita ei saa laittaa keräyspaperin joukkoon, koska niissä on niin paljon väriä.

VINKKI: Tällä samalla ohjeella voit tehdä taimipotteja tai biojätepusseja. Käytä silloin materiaalina sanomalehtipaperia.