Ihan jees arki -hankkeelle projektipäällikköä Helsinkiin
Uudenmaan Martat hakee Ihan jees arki -hankkeelle (2018–2020) projektipäällikköä.
Neljän marttapiirin (Etelä-Karjala, Kymenlaakso, Lounais-Suomi ja Uusimaa) yhteisessä hankkeessa kehitetään intensiivistä tukea tarvitsevien nuorten tukemiseksi viiden maakunnan alueella toimiva neuvontakokonaisuus, johon kuuluu nuoren arjenhallintaa tukevaa yksilöohjausta ja ryhmätoimintana toteutettavaa matalan kynnyksen päivätoimintaa. Hanke kohdistuu kaikkein heikoimmassa asemassa oleviin nuoriin. Hankkeen kohderyhmänä on koulutuksen ja työelämän ulkopuolella olevia nuoria kuten päihde- ja mielenterveyskuntoutujia, osatyökykyisiä, rikosseuraamustaustaisia, nuoria yksinhuoltajia, opintonsa keskeyttäneitä ja maahanmuuttajataustaisia henkilöitä.
Projektipäällikön tehtäviin kuuluvat toiminnan suunnittelu ja kehittäminen yhdessä piirien ja yhteistyökumppaneiden kanssa, työkalujen ja aineiston tuotanto, koulutustilaisuuksien, kokousten ja tapahtumien järjestäminen. Lisäksi työhön kuuluu käytännön nuorten neuvonta, monikanavainen viestintä, verkostotyö sekä toiminnan ja talouden seuranta, arviointi ja raportointi. Projektipäällikkö vastaa hankkeen toteutumisesta hankesuunnitelman mukaisesti.
Työ sisältää jonkin verran ilta- ja viikonlopputyötä sekä edellyttää matkustusvalmiutta. Projektipäällikön toimipiste on Uudenmaan Marttojen tiloissa Helsingissä.
Toivomme hakijalta
- Kokemusta nuorten ja erityisryhmien kanssa toimimisesta
- Kokemusta hanketyöstä ja hankeraportoinnista
- Kokemusta kehittämistyöstä
- Projektinhallinnan taitoja
- Tiimityöskentelytaitoja ja kykyä itsenäiseen vastuunkantoon
- Hyviä vuorovaikutus- ja verkostotaitoja
- Viestintä- ja vaikuttamisosaamista
- Soveltuvaa koulutusta, mieluiten ylempää korkeakoulututkintoa
Tehtävä on määräaikainen 31.12.2018 saakka jatkuen 30.06.2020 asti edellyttäen, että STM myöntää vuosittaisen rahoituksen. Työ alkaa sopimuksen mukaan helmi- maaliskuussa 2018.
Hakemus ja ansioluettelo palkkatoiveineen 31.1.2018 mennessä osoitteeseen pirkko.haikkala@martat.fi
Tiedustelut: Toiminnanjohtaja Pirkko Haikkala p. 050 586 6787 klo 14 – 18 välisenä aikana.
Uudenmaan Martat ry on kansalaisjärjestö, joka edistää kotien ja perheiden hyvinvointia sekä kotitalouden arvostusta. Piirin alueella toimii 170 marttayhdistystä ja -toimintaryhmää. Jäseniä on n. 8 800. Piiri tarjoaa kotitalousneuvontaa jäsenilleen ja asiakkailleen avoimilla kursseilla sekä arjen taitojen opastusta erityisryhmille laajan hanketoiminnan kautta.