Ideoita yhdistyksiltä yhdistyksille

Tälle sivulle on koottu marttayhdistysten vinkkejä heidän parhaista ja onnistuneimmista marttailloistaan ja tapahtumistaan avuksi ja inspiraatioksi muille marttayhdistyksille.


Näe kotijääkaapin jämät uusin silmin

Tässä marttaillassa saadaan ruokahävikki hyötykäyttöön. Jokainen osallistuja tuo kotijääkaapistaan jonkin ruuanjämän, esimerkiksi juuston lopun, vähän nahistuneen porkkanan tai vaikkapa aamuisen kaurapuuron lopun. Ennalta on hankittu yhteiseen käyttöön perustarvikkeita, kuten jauhoja kananmunia, kermaviiliä ja mausteita. Jakaudutaan 2-3 hengen ryhmiin ja jaetaan tuodut raaka-aineet ryhmille. Jokainen ryhmä valmistaa jonkin alkuruoan, pääruoan, välipalan, leivonnaisen tai jälkiruoan. Ryhmät kirjoittavat tehdyt ruoat resepteiksi ja valokuvaavat ne. Ohjeet kootaan ja jaetaan osallistujille sekä yhdistyksen some-kanavissa. Ja lopuksi tietysti syödään tehdyt ruuat yhdessä. Tämä hauska marttailta vaatii tilan, jossa on keittiö.

Illan voi myös toteuttaa yhteistyössä paikallisen kaupan kanssa ja kokata ruuat sen päivän hävikkiraaka-aineista. Iltaa voi myös muokata toteuttamalla ruoat jollakin teemalla vaikkapa joulumausteilla pikkujouluihin, puutarhan sadonkorjuuteemalla tai vaikkapa yhdessä jouluruokien tähteistä kokaten.
Martat.fi-sivujen Marttakoulun hävikki-resepteistä saa ideoita illan ruokiin.

Tapahtuman toteuttanut yhdistys: Oulunsuun Martat


Pikkuhousujen ompelukurssi

Kurssilla ommellaan itselle sopivat ja omantyyliset pikkuhousut. Jokainen osallistuja tuo kurssille mukanaan omat, jo kuluneet lempipikkarinsa. Näistä itselle sopivista ja hyvän mallisista alushousuista tehdään kaavat, joiden mukaan ommellaan uudet pikkuhousut. Illan voi toteuttaa esimerkiksi koulun käsityöluokassa tai muualla, missä on mahdollisuus käyttää ompelukoneita. Illan yhteistyökumppanina voi toimia paikallinen kangaskauppa, joka tuo tapahtumaan kankaat. Wirmon Marttojen pikkuhousukurssin osallstujista osalle oli itsestään selvää tehdä pikkarinsa aina itse, osalle se oli täysin uusi ajatus.

Tapahtuman toteuttanut yhdistys: Wirmon Martat


Salaattinyyttärit

Salaattinyyttärit voi toteuttaa marttailtana tai kaikille avoimena tapahtumana. Yhdistys hankkii vihersalaattipohjan ja tuo siihen isot salaattikulhot ottimineen sekä salaatin kastikkeen. Jokainen osallistuja tuo salaattiin jonkin lisukkeen omassa tarjoiluastiassaan ottimineen. Lisukkeita kannattaa ideoida etukäteen yhdistyksen Facebook- tai what’s app -ryhmässä tai kaikille avoimen tapahtuman Facebook-eventissä. Jos tilassa ei ole astioita tai astianpesumahdollisuutta, osallistujia voi innostaa tuomaan omat lautaset ja aterimet, jotta ei tarvitse käyttää kertakäyttöastioita.

Velkualla järjestetyssä kaikille avoimessa tapahtumassa oli paljon osallistujia. Osallistujista oli hauskaa tutkailla tuotuja lisukkeita, joiden kirjo ulottui kuivatuista ketunleivistä järvikalaan. Nyyttäreiden lopuksi äänestettiin kiinnostavin lisuke, joka kuvattiin yhdistyksen Facebook-sivulle.

Tapahtuman toteuttanut yhdistys: Velkuan Marttayhdistys


Vaatteidenvaihtoilta

Vaatteidenvaihtoillassa saa itselle tarpeettomat vaatteet ja asusteet kiertoon ja samalla toinen löytää itselleen uutta tarpeellista ja kivaa. Illan ajankohta kannattaa sopia hyvissä ajoin, että osallistujat ehtivät käydä läpi omat vaatekaappinsa ja koota itselleen tarpeettomat vaatteet, kengät ja asusteet. Vauhtimarttojen ja Vihreän Idean Marttojen yhteiseen vaatteidenvaihtoiltaan jokainen osallistuja toi 1-2 kassillista vaatteita. Osan vaatteista voi laittaa esille pöydille ja osan iltaa varten hankituille vaaterekeille. Tilassa on hyvä olla peilejä ja sovitusnurkkaus vaatteiden kokeilemiseen. Muita osallistujia voi pyytää makutuomariksi. Illan lopuksi jokainen voi kertoa parhaasta löydöstään. Illan voi toteuttaa myös lastenvaatteiden vaihtoiltana. Pienten lasten vanhemmille järjestetty lastenvaateilta on hyvä tapa saada myös nuorempia jäseniä mukaan yhdistyksen toimintaan. Illasta mahdollisesti ylijääneet vaatteet voi viedä kirpputorille tai vaikkapa Konttiin.

Vauhtimartat ja Vihreän Idean Martat järjestevät yhteisen vaatteidenvaihtoillan, jossa oli vaatteiden tutkimisen ja sovittamisen lomassa mahdollisuus tutustua toisen yhdistyksen toimintaan. Aluksi jokainen osallistuja esittäytyi ja puheenjohtajat esittelivät yhdistyksensä toimintaa ja sen jälkeen alettiin tutustua vaaterekkien ja pöytien tarjontaan.

Tapahtuman toteuttanut yhdistys: Vauhtimartat ja Vihreän Idean Martat


Kakkubuffet

Keihäskosken Martat kutsuivat isänpäiväviikonloppuna, Martin päivänä, järjestettyyn kakkubuffetiin kaikki alueen isät isät ja veljet. Martat tekivät buffetin kakut talkoilla. Jokainen teki sellaisen kakun, kuin halusi, joten tarjolla oli monenlaisia kakkuja. Tapahtuma kokosi yhteen myös niitä, jotka eivät vielä ole marttoja ja innosti liittymään mukaan toimintaan. Kakkubuffetteja on toteutettu myös muissa yhdistyksissä vähän erinlaisin hinnoitteluilla. Kakkubuffetin voi toteuttaa joko niin, että tapahtumaan on pääsymaksu, esimerkiksi 5 €, jolla voi syödä niin paljon kakkua kuin haluaa, tai niin, että maksetaan esimerkiksi kolmen pienen kakkupalan ja kahvin kakkukimarasta 7 €. Tilassa on tärkeää olla jonkin verran kylmiötilaa ja kakkujen alle voi laittaa liinalla peitetyt kylmäkallet. Keihäskosken kakkubuffetissa osallistujan pääsivät kakun syönnin ohella tekemään patalappuja ja osallistujille jaettiin yhdistyksen marttaämpärit.

Tapahtuman toteuttanut yhdistys: Keihäskosken Martat


Lumikenkäily

Lähes puolessa marttayhdistyksistä on vuoden mittaan on jokin liikuntateemainen marttailta. Intomartat kävivät kokeilemassa lumikenkäilyä yhteistyössä Suomen Ladun paikallisyhdistyksen kanssa. Suomen Ladulta saatiin lumikengät, sauvat ja ohjaus. Metsässä lumikenkäiltiin ja juteltiin porukassa. Retken aikana oli mahdollisuus myös rauhoittua yksin metsän hämyssä. Lenkin jälkeen juotiin yhdessä glögiä ja syötiin suklaata. Parasta oli, kun sai kokeilla uutta liikuntalajia ja valita oman sosiaalisuuden tason. Yhdessäolo oli vapaamuotoista ja tunnelma mukana.

Tapahtuman toteuttanut yhdistys: Intomartat


Bullet journal eli Bujo-kurssi

Tammikuussa vuoden alkaessa järjestetyllä kurssilla tehtiin yksilöllinen ja omiin tarpeisiin sopiva ajan ja asioiden hallintaa helpottava kalenteri. Bullet journal on yhdistelmä kalenteria ja päiväkirjaa sekä erilaisia listoja. Osallistujia pyydettiin tuomaan tyhjä vihko tai muistikirja mukanaan. Yhdistys hankki erilaisia tarroja ja yhteistyökumppanina toiminut askarteluliike toi paikalle materiaaleja, joita oli mahdollisuus ostaa. Oman bullet journal -kalenterin tekeminen ei vaadi erityisiä taitoja, sillä jokainen osaa kirjoittaa, liimata tai koota materiaaleja. Kurssi sopii kenelle tahansa ja vaatii varsin vähän materiaaleja.

Tapahtuman toteuttanut yhdistys: ProMartat


Yhdistysrajat ylittävä ilta käsitöiden ja ruuan merkeissä

Käsitöitä harrastava ja ruuanlaittoon keskittynyt yhdistys yhdistivät voimansa yhteisessä tapahtumassa. Samaan aikaan, kun toinen yhdistys toteutti useita käsityöpajoja, toinen kokkasi pienellä budjetilla edullista ruokaa koko joukolle. Lopuksi tietysti syötiin yhdessä. Yhdessä toisen yhdistyksen kanssa toimiessa tuli paljon uusia tuttavuuksia ja ruuan äärellä oli mahdollisuus jutella ja vaihtaa ajatuksia ja ideoita.

Tapahtuman toteuttanut yhdistys: Juurimartat


Marttapiknik

Kesälomien jälkeen järjestetty Uudenmaan piirin yhdistysten yhteinen Marttapiknik oli matalan kynnyksen tapahtuma, jonne kaikki olivat tervetulleita. Tapahtumasta tiedotettiin hyvissä etukäteen, jotta tapahtuma päivä oli kaikkien kalentereissa. Tapahtumalle oli sovittu yhteinen paikka, jokainen osallistuja toi mukanaan viltin tai muun piknik-alustan sekä syötävää ja juotavaa. Ruuan äärellä oli mukavia kohtaamisia yli yhdistysrajojen ja naurua riitti. Vinkkejä piknik-eväisiin ja ohjelmaan saa myös Marttaliiton Nyyttärit-aineistosta.

Joukko Uudenmaan alueen yhdistyksiä


Historiakävely omalla alueella

Opastettu kävely on hyvä tapa tutustua oman alueen historiaan ja paikkoihin. Kartanonkoskella oman alueen historia kiinnosti monia. Kävelyyn voi liittää myös alueen marttahistoriaa ja pitkään toimineilla yhdistyksillä tietoa yhdistyksen perustajamartoista. Jos osallistujia tulee paljon, oppaita kannattaa olla kaksi. Monissa kaupungeissa on myös valmiita kävelyreittejä, joiden oppaana voi ohjeistuksen avulla toimia joku martoista. Opastetun kävelyn jälkeen on kiva kahvitella yhdessä.

Tapahtuman toteuttanut yhdistys: Kartanonkosken Martat 


Neulotaan nuorten kanssa

Hankasalmen kk Martat toteuttivat 18-30-vuotiaille työpajanuorille aamupäivän, jossa opeteltiin yhdessä neulomaan. Aluksi nuoret eivät olleet lainkaan innostuneita neulomisesta tai sen opettelusta, mutta tunnin tutustumisen jälkeen kaikki neuloivat innoissaan. Martoilla oli mukana lankaa, puikkoja ja virkkuukoukkuja. Paikalla oli noin 20 nuorta ja 4 marttaa. Yhdessä tekeminen oli hauskaa ja innostus tehdystä oli isoa. Tapahtuma oli osa Marttaliiton ja Novitan yhteistyössä toteuttamaa Tuetaan tulevaisuuden harrastajaa -tempausta. Seuraavaksi nuoret toivovat marttojen opettavan heille karjalanpiirakoiden tekoa.

Yhdessä nuorten kanssa on toimittu myös muualla Suomessa. Kivoja kokemuksia on esimerkiksi Punaisen Ristin Nuorten turvatalon kanssa tehdystä illasta, jossa martat tekivät turvatalon nuorten kanssa sämpylöitä, joita riitti myös pakastimeen.

Tapahtuman toteuttanut yhdistys: Hankasalmen kk Martat